Kaksplus.fi

torstai 17. elokuuta 2017

Subjektiivinen päivähoito-oikeus

Saako sitä käyttää? Tää on taas näitä asioita, joiden kanssa teet niin tai näin, niin aina menee väärin, haha. Jos sä olet vauvan kanssa kotona ja pidät taaperoa päiväkodissa sen 20 tuntia viikossa, niin suorastaan sysäät vastuun lapsesi kasvatuksesta muille. Häpeä! Sähän oot kotona, jos niitä lapsia tekee, niin niistä pitää pystyä huolehtimaan itse. Ja vielä kaupan päälle viet jonkun toisen paikan, joka sitä oikeesti tarvitsee, niin senkin itsekäs äidin kuvatus. Täähän on se yleisin kanta, ainakin mihin itse oon törmännyt :D 


No mä en näe asiaa noin. Mehän siis päätettiin jo ennen Amandan syntymää, että alkusyksystä Daniel menee päiväkotiin tuon subjetiivisen hoito-oikeuden verran, jos vaan saadaan kivasta päiväkodista paikka. No mehän saatiin! Ihana pieni yksityinen päiväkoti luonnonhelmassa, ah! Käytiin alkuvuodesta kurkkaamassa alustavasti paikkaa, että haetaanko sinne ja oltiin kyllä sen verran innoissaan kaikki tuon käynnin jälkeen, että ei ollut kahta sanaakaan. Päiväkoti on uudehko ja pieni. Kaikki lapsen tarpeet oli otettu hienosti huomioon ja erilaista puuhaa löytyy joka päivälle. Painotuksena tuolla oli liikunta sekä luonto. Päiväkodissa tehdään retkiä paljon luontoon, josta keräillään itse askartelutarpeet ja opetellaan kaikkea mahdollista luontoon liittyvää. Se on mun mielestä ihana lisä :)

Ehkä ihan tervetullutta, ettei olla vaan äidin kanssa? :D

Alunperin ajatus oli aloittaa syyskuussa, mutta toive päiväkodin puolelta oli, että samaan aikaan, kun muutkin palailevat lomilta eli tällä viikolla ollaan nyt kahdesti käyty porukalla tutustumassa. Ensi viikolla vielä yksi tutustuminen ja sitten alkaakin jo ihan kunnon päivät, jaiks! Ensimmäinen tutustumispäivä meni…no hmmm… ei ehkä ihan nappiin :D No enpäs tajunnut, kun vasta jälkikäteen, että ajankohta oli ehkä hieman huono. Olin juuri ollut viikonlopun työmatkalla ja heti ensimmäinen normaali päivä vietettiin tuollaisessa paikassa. Daniel selkeästi haki multa huomiota, riekkui eniten, kun syötin Amandaa. No nyt ainakin tarhantädit on nähneet sen pahimman mahdollisen uhmakiukku riekkumisen… :D


Danielin tulevassa tarhassa aloittaa kaksi subjektiivisella hoito-oikeudella, Daniel ja toinen lähes samanikäinen poika. He ovat siellä eri aikaan eli sikäli eivät kuormita työntekijöitä niin paljon. Daniel on aina joka toinen viikko kolme lyhyempää päivää ja joka toinen kaksi hieman pidempää. Ja tietysti päiviä voi sopia tarpeen mukaan.

Iloisesti oman kaapin edessä <3

Mä nyt tietysti tähän väliin vedän tän ”koitan aloittaa yritystoimintaani”-kortin. Että ei me vaan Amandan kanssa nukuta koko päivää vaikka Daniel tarhassa onkin, haha :D Tää järjestely mahdollistaa sen, että pystyn hommaa laittamaan aluille ja sitä edes jollain tasolla pyörittämään. Se on siis yksi syy miksi tätä alettiin jo viime syksynä suunnitella.


Toinen syy on se, että vaikka en tekisi mitään muuta, kun hoitaisin vain lapsia ja kotia, niin kyllähän tuossa iässä oleva aktiviteettia kaipaava taapero kyllästyy. Se kyllästyy siinä kohtaa, kun on pakko tehdä ne kotihommat. Hienosti tietysti jaksaa auttaa ja tehdä mukana, mutta ei aina. Ja sitten vauva. Vaikka Amanda on pääasiassa hyvin rauhallinen ja tyytyväinen neitokainen, niin näin kolmen kuukauden rajapyykin ylittäneenä ei hänkään jaksa vaan nukkua päiviä. Myös Amanda tarvitsee huomiota ihan eri tavalla, kun hetki taaksepäin. Tarvitaan niitä erilaisia rauhallisia aktiviteetteja, joihin veljellä ei aina riitä mielenkiinto.


Daniel on aina ollut (ja uskallan varmaan sanoa, että tulee aina olemaan :D) hyvin vilkas tapaus. Aktiviteettia pitäisi olla ja paljon. Joten uskon, että myös lapsi nauttii, kun pääsee juoksemaan ja touhuamaan ikätovereiden kanssa. Joka päivä on erilaista puuhaa tarhassa. On retkipäivää, lorupäivää, askartelupäivää, jumppaa ja ties sun mitä. Sitten on ne kotipäivät, jolloin ne vanhat tutut puuhat varmasti maistuu ihan eri tavalla, kun on myös vaihtelua. Nyt toisena tutustumispäivänä oli mullakin jo kyynel herkässä, kun kökötettiin Amandan kanssa pihan nurkassa ja Daniel paineli muina miehinä muiden lasten seassa, leikki hienosti eikä edes huomannut meitä. Tänään meinasi siis tulla kiukku, kun piti lähteä kotiin, haha. 



No meille tää on ainakin aivan loistava ratkaisu! Iskä vie aamulla ja me haetaan sitten iltapäivästä. Kun homma lähtee rullaamaan, niin me kaikki varmasti nautitaan tilanteesta. Daniel saa puuhaa, Amanda huomiota ja minä pienen mahdollisuuden siinä sivussa keskittyä muuhunkin, kuin lapsiin. Täytyy kirjoitella lisää fiiliksiä, kun ollaan hetki arkea tällä tavoin pyöritetty, mutta ainakin tässä kohtaa tämä tuntuu hyvältä kaikin puolin :)

torstai 10. elokuuta 2017

Lastenhuoneiden viimeinen silaus (sis. ALENNUSKOODIN!)

*Yhteistyössä Shinie Design

Lastenhuoneet ja meidän yläkerran leikkitilan olenkin jo esitellyt hetki sitten. Amandan huone löytyy täältä ja Danielin tämän linkin takaa. Seinillähän ei ole ollut mitään, ei yhtään taulua tai koristetta. No nyt on! Ja vielä aivan ihanat <3 Bongasin joskus alkuvuodesta facebookista nuo Shinie Designin Sannan suunnittelemat Intiaanikesä julisteet. Nää huusi mun nimeä! Aivan täydellinen lisä meidän sisustukseen ja rakastan tuota teemaa ja höyheniä jne. Väriensäkin puolesta sopivat mun mielestä loistavasti meidän lastenhuoneisiin. 



Siitähän se ajatus yhteistyöhön sitten lähti :) Halusin ehdottomasti saman sarjan syntymätaulut lapsille ja hei noi on niin kauniit! Oon googletellut vaikka minkälaisia syntymätauluja, mutta mitkään ei ole kolahtaneet ennen tätä. Syntymätauluja meinasin ensin pienemmässä A4 koossa, koska ne menisivät sitten vähän joka puolella. Mutta menee nämä isommatkin oikein hyvin :) 



Halusin siis meidän lasten syntymätaulut nyt ainakin tässä kohtaa huoneiden oviin. Mietin pitkään, että mitkä ”kyltit” tai vastaavat niihin laitan, koska halusin jotain mistä tietää, että kumman huone kyseessä. No ne perinteiset ”Prinsessa asuu täällä” tai ”Tämä on prinssin valtakunta”- tyyppiset ei vaan ollut mun juttu. Nämä kauniit syntymätaulut taas puolestaan sopii hyvin! :)



Mun mielestä ylipäätään julisteissa on se ihana juttu, että niistä saat edullisesti väriä ja elämää seinille. Samoin niitä voi muokata haluamansa tunnelman mukaan, kehystämällä. Kehyksiä on helppo vaihdella siinä kohtaa, kun kyllästyy ja se lemppari juliste saa aivan uuden elämän.



Myös tässä kohtaa lasken bonukseksi keveyden, haha :D Mähän olen laittanut nämä kaikki siis seinälle ja oviin ilman kehyksiä. Ihan turvallisuussyistä! Kyseessä on lasten leikkitilat, palloja lentää, pikkuautoja lentää, ihan kaikkea lentää ympäriinsä. Eipähän tarvitse pelätä, että tippuvat kenenkään niskaan. Ehkä se oli myös yksi syy, että miksi en aikaisemmin seinille tuonne mitään ollut laittanutkaan. 



Tuo mies tosin oli samantien, kun nämä näki, että hommataan jotkut kivat kehykset. Kerroin mihin näiden pitäisi tulla ja sieltähän tulikin hyvä vastaehdotus! Ostetaan näin alkuun sellaiset Ikean halvimmat kehykset ja ruuvataan suoraan kehyksen läpi kunnolla taulut seinille kiinni. Sitten, kun lapset vähän kasvaa ja ei tarvitse ihan niin pelätä tällaisia juttuja, niin hommataan kunnon kauniit kehykset. Ei pöllömpi idea! Toisaalta saatan vähän ylireagoida, että ne sieltä alas tulisivat, mutta tuon vauhtihirmun kanssa ei voi koskaan olla liian varovainen :D <3



Ja hei! Tiedättekö mitäääää? Kyllä vain, teillekin jotain rakkaat lukijat! Eli alennuskoodi, "dofanne" Sannan ihanaan Shinie Design verkkokauppaan, -25% Intiaanikesä-julistesarjaan! Eli koskee noita kaikkia neljää ihanaa julistetta, jotka meillä on seinällä ja samoin tätä syntymätaulua :) Ja huomaathan, että nuo Intiaanikesän julisteet voit ostaa setissä tai erikseen! Alennuskoodi voimassa kuun loppuun, 31.8. asti.

Pssst! Instagramin puolelle tulossa myös arvonta piakkoin ;)



*Yhteistyössä Shinie Design

torstai 3. elokuuta 2017

Piha lasten ehdoilla

Meidän pihasta on nyt huomaamatta muovautunut leikkien valtakunta. Tällä hetkellä se lähteminen muualle leikkimään aiheuttaa tuskanhien, joten hyvä näin! Puuhaa pitää olla omalla pihalla joka tarpeeseen :) Nyt kesällähän tää toimii hienosti! Voikun talvi ei tulis ikinä… :P


Hommattiin siis alkukesästä Danielia ajatellen tuo leikkiteline. Se on JungleGym ja siihen saa vaikka ja mitä lisäosia! Niitä voi pikkuhiljaa ostella tai toivoa vaikka lahjaksi, jos lisäpuuhaa tarvitsee. Lisäosien hintahaitari on ihan laidasta laitaan ja äkkiseltään niitä löytyy melkein kaikista rautakaupoista jne. Tää oli kyllä hyvä ostos ja varmasti käyttö lisäntyy koko ajan, iän myötä.


Leikkitelineen lisäksi meidän pihalta löytyy Pälkäneen papan nikkaroima hiekkalaatikko. Se on sopivan näppärän kokoinen ja siinä on kansi. Se on ihan ehdoton, kun täällä meidän kulmilla liikkuu kissoja paljon… ettei tule ylläreitä kesken leikin, haha :D Tää kiinnostaa aina vaihdellen. Välillä siellä vois leikkiä vaikka kuinka kauan, ensin tehdään hiekkakakut ja sitten autoille ”tie” jne. Ja välillä sinne mennään ja heitetään muutama lapiollinen hiekkaa yli laidan ja äidin kieltäessä lähdetään nauraen muihin hommiin.


Sitten löytyy jalkapallomaalia ja niitä Danielin rakastamia palloja miljoona. Kaikenmoista lelua ja autoa… ehkä vähän liikaakin, yllättäen. Ehkä paras juttu on nuo muoviset taaperokärryt, jotka pappa löysi kirpparilta ihan muutamalla eurolla! Ne on olleet lempijuttu jo pitkään, niin kesällä, kuin talvella. Yleensä niitä pidetään ”ruohonleikkurina” ja juostaan iskän perässä, kun nurmikkoa leikataan. Niillä kuskataan ruohoa iskän vierellä, kun viedään kottikärryillä leikkurin säiliön sisältöä muualle. Viimeisimpänä Deede täytti kärryt vedellä ja juoksi niitä koiralle, jotta koira saa kuumana päivänä vettä <3



Vesileikit on meillä ihan ykkösiä! Paras juttu olis varmaan antaa koko päiväksi vesiletku jätkälle käteen, mutta taitaisi tulla melkoinen vesilasku. Sillä pestään niin oikeita autoja, kuin omia leikkiautoja… ja siinä sivussa kastellaan vähän muita ympärillä olevia, luonnollisesti.



Uusin vesileikki on ihan huippu Lidlin leikkiallas! Mulla oli tuo jo kerran menossa kassalle ja katselin vielä siinä jonossa kuvaa, että piruvie taitaa olla liian pieni hintaansa nähden. No bongasin tän käytöstä Instagramissa ja Snapchatissa ja meinasin alkaa kiljumaan, että sehän on ihan kunnon kokonen! Äkkiä seuraavana aamuna sydän tykyttäen lähimpään Lidliin, että onhan niitä vielä. Oli onneksi! Tää on ihan huippu eikä todella hinnalla pilattu, 49,90€. Ainoo vaan, että hei minne ne lämpimät kelit katos samantien? Sataa ja tuulee vaan. No josko ne vielä edes hetkeksi palaisi jossain kohtaa :)




Sellainen lasten valtakunta meillä pihalla. Mä en edes koita haaveilla tällä hetkellä muusta. Kerkeen sitten ”sisustamaan” ja muokkaamaan pihaa oman mielen mukaan, kun lapset on isompia. Tällä hetkellä mulla on ne muutama kukkanen ja oon ihan tyytyväinen niihin, haha! 


sunnuntai 30. heinäkuuta 2017

HopLop ja ensimmäinen hääpäivä

Miten nää liittyy toisiinsa? Ei millään tavalla :D Ei anneta sen häiritä. Oon monesti miettinyt, että oliskohan toi meidän ukkeli jo tarpeeksi vanha Hoploppiin. No olishan se ollut varmaan jo pitkään! Ei oo vaan tullut käytyä. Nyt enomies ja Jenni-täti ehdotti, että meennäänkö ja mentiinhän me! Noin se oli vielä huippua, kun oli monta aikuista. Läpsystä vaihto aina, kun väsyi, haha. Lopulta vielä iskäkin liittyi joukkoon töiden jälkeen, joten Daniel juoksutti neljä aikuista väsyneeksi ja iteltä ei virta loppunut millään. Perus.



Oon kyllä niin uskomattoman onnellinen, että nuo kaksi tykkää ja jaksaa peuhata meidän lasten kanssa <3 Ihan huippua! Enomies sai juosta varmaan eniten, hups :P Myös Amandan kannalta oli kiva, että sai välillä katsella menoa sylistä käsin eikä joutunut olemaan vaan vaunuissa. Mietin juuri, että tänne olisi useammin kiva mennä, mutta eipä me viikolla oikein keskenään päästä, kun en pääse juoksemaan Danielin perässä. No täytyy aina välillä koittaa sopia treffejä jonkun lomalaisen kanssa, niin sitten pääsee.



Me käytiin Linnainmaan uudessa Hoplopissa ja se ainakin oli tosi kiva! Paljon puuhaa ja siistit paikat. Tuollahan on se taaperoalue, 0-4 vuotiaille. Siellä viihdyttiin ehkä vartti. Alkuun hieman ärsytti ranneke ja toinen oli ihmeissään ja varovainen, mutta tosi nopeesti vauhti kiihtyi miljoonaan ja herra juoksi päättömästi paikasta toiseen. Ihan hassua, mun isopienimies <3


Pallojen rakastajana varmaan ykkösjuttu oli pallomeret ja hyvänä kakkosena liukumäet. Tuolta löytyy kyllä vaikka ja mitä! Tekemistä varmasti moneksi moneksi kerraksi. Täytyy hyödyntää myös iltoihin tätä, voidaan vaikka treffata iskä siellä töiden jälkeen :) Danielin lippu maksoi siis 10€ ja aikuiset ei mitään! Mä muuten elin siinä harhaluulossa, että myös aikuiset maksaa jotain. Tai että yksi aikuinen per lapsi ja loput maksavat, jos porukalla menee, mutta positiivinen yllätys oli ettei kukaan joutunut maksamaan. Rahaahan tuonne saa uppoamaan sillä, että omia eväitä ei saa olla, vaan sieltä pitää ostaa ruuat. Nekin oli mun mielestä kyllä ihan kohtuuhintaisia ja yllättäen todella hyviä!


Eli siis vilkkaan taaperon väsytysyritys vol. 25847 ja saldona tosiaan neljä väsynyttä aikuista ja yksi ylikierroksilla käyvä taapero… ei menny ihan niinku strömsössä :D


No pomppaus aiheeseen kaksi, eli se hääpäivä! Meillähän oli ensimmäinen hääpäivä perjantaina <3 Jotenkin tuntuu, että se matka Kreikkaan oli vasta äsken, mutta siitä on jo vuosi. Toisaalta taas tuntuu, että vasta vuosi, ollaanhan tässä jo ikuisuus oltu yhdessä eikä mikään muuttunut. Meillehän tarjottiin mahdollisuutta tehdä jotain kahdestaan perjantaina. Mä emmin vielä samana päivänäkin, että pitäisikö vai ei. No niinhän se mun mieheni taas puhui mut ympäri ja hyvä niin!


Alkuperäinen suunnitelma oli käydä Tampereella mun lempiravintolassa, parhaalla pihvillä, mutta siinä väsymyksessä se idea kuopattiin. Mentiin sitten tuohon muutaman minuutin päähän Kangasalan keskustaan ja ainoaan (mun tietojen mukaan) illalla auki olevaan ravintolaan syömään ne pihvit. Ei se nyt samalle tasolle yltänyt, mutta sai syödä rauhassa, kahdestaan ja ottaa vielä muutaman drinksun siinä lomassa. Ihan parhautta!


Laitettiin siis lapset nukkumaan ja mummi tuli vahtiin ja hoiti myös Amandan yöheräämiset. Itse kukuttiin sitten vähän myöhempään ja kuunneltiin musiikkia ja juteltiin pitkästä aikaa kunnolla ja rauhassa tuolla meidän grillikatoksella. Nää kyllä aina kummasti piristää mieltä <3 Pappa toimi meille vielä kuskina, kun oltiin syömässä, joten kaiken kaikkiaan oli sellainen parisuhteen hemmotteluilta.



Ainiin! Jotta tätä aiheesta toiseen pomppimista ei olisi liian vähän, heh :D Niin meidän rakas Nemo täytti tänään tasan 10-vuotta <3 Mun ensimmäinen ”vauva” ja huollettava. Niin rakas ja niin monta elämäntilannetta mukana elänyt, että ei tosikaan. Oon kyllä iloinen, että Nemo sai vanhoille päivilleen oman pihan ja kunnon tilat kaikin puolin. 


Ihanaa sunnuntai iltaa kaikille! :)

maanantai 24. heinäkuuta 2017

Arki vauvan ja taaperon kanssa

Elossa ollaan! Tai no…jollain tasolla, haha. Kyllähän mä tiesin, että tää uusi arki, arki vauvan ja taaperon kanssa tulee olemaan haastavaa, mutta kyllä se vaan yllätti silti. Ja yllättää edelleen päivittäin. Siinä kohtaa, kun lapset saa nukkumaan niin alkaa se loppujen kotihommien teko, joita ei vaan yksinkertaisesti ole kerinnyt päivällä. Sitten valmistellaan seuraavaa päivää, jotta kaikki sujuisi edes aavistuksen helpommin. Sitten huomaakin jo, että jaa se on puoliyö ja toinen herää tästä nyt parin tunnin välein syömään ja toinen nousee kuudelta lopullisesti. Se niistä yöunista… ja omasta ajasta… ja ajasta tehdä edes hetki jotain muuta, kun pyörittää kotia. Jos äitiydessä voisi lakkoilla, niin yksi sellainen tänne päiväksi, kiitos! :D


Ollaan koitettu täyttää päiviä kaikella mahdollisella. Meillähän on siis paljon tekemistä kotonakin. Sisällä kahdessa kerroksessa puuhaa ja leluja ja kaikkea mahdollista enemmän, kuin omiin tarpeisiin. Tehdään myös niitä kotihommia yhdessä. Ulkona on leikkitelinettä ja hiekkalaatikkoa. Mutta, kun ei. Eihän ne kiinnosta muutamaa minuuttia pidempään. Joka päivä pitäisi keksiä jokin aivan uusi juttu, huoh.

On se hyvä, että iskällä on apuri nurmikonleikkuuseen. Jätkä vetää koko ajan vieressä oman taaperokärryn kanssa :D <3
Reissaaminen yksin näiden kahden kanssa on melkoista. Yleensä toinen huutaa alkumatkan ja toinen loppumatkan. Tai sitten se ihannetilanne: kumpikin yhdessä, ihanata. Siinä kohtaa, kun/jos kumpikin sattuu nukahtamaan samaan aikaan, niin toivoo vaan ettei matka lopu ikinä. No tuo meidän likkahan on pääasiassa melko hienosti autossa, paremmin kuin Daniel oli vauvana. Se vaan vaatii aina pysähdyksen bussipysäkille ja tutin noston, kun huuto alkaa. Danielille puolestaan voi jo puhumalla koittaa saada paremman mielen. Rentoa hei reissata, jep! :D


No näistä huolimatta ollaan muutamalla reissulla käyty ja hyvä niin! Kyllähän ne ajomatkat aina jotenkin kestää, kun saa vähän muuta sisältöä päiviin, kuin ne perusleikit. Yleensä vielä perillä on sitten seuraa niin itselle, kuin lapsille. Tällä hetkellä aivot on tän kaiken keskellä lähinnä höttöä ja järkevän lauseen muodostaminen on ajoittain vaikeaa. Silti on ihana (yrittää) jutella myös aikuisten juttuja. Nekin vaan hyvin usein kääntyvät lapsiin. Osaakohan sitä enää keskustella muusta? 

Pakollinen Tuurin reissu!


Daniel keksii aina kaikenlaisia konnuuksia sillä aikaa, kun vaihdan vaippaa Amandalle tai syötän. Jos ei vessapapereita levitetä ympäriinsä, niin ikkunaan on hyvä piirtää. Toisaalta on myös tosi ok kiivetä koiran ruokatynnyrin päälle ja viedä hedelmiä… Kiva löytää pieniä hampaanjälkiä täynnä olevia omenia ympäriinsä. Jääkaapin sisältö on toki kiva tarkastaa useaan otteeseen päivän aikana ja omatoimisuus on aina plussaa! Varsinkin, kun vesimelonit ja ananakset katoavat parempiin suihin. Ja hei kaverille kanssa. Koira toki syö mitä vaan, mutta itkupotkukiukkumega raivarit, kun kissa ei syökään sun tarjoamaa vesimelonin palaa. Jep.


Toisen kun saat rauhoittumaan päiväunille, niin toista ei väsytä. Tietenkään. Hei mikä järki on nukkua samaan aikaan, kun veikka tai sisko. Saa äitin kaiken huomion, kun toinen on poissa pelistä. Loogista ajattelua, myönnän. Mutta missä välissä se äiti sitten itse syö tai tekee niitä kotihommia? Tai istuis hetken kuumahkon kahvin kanssa ja huokasis? Ilmeisesti tarpeetonta huuhaata sellainen :D Joskus on toki päiviä, että nukutaan ehkä puolisen tuntia yhtä aikaa, hyvin hyvin harvoin jopa pidempään! Siinä kohtaa soi ”halleluja” päässä ja äkkiä jotain, ihan mitä vaan, lautaselle ja ääntä kohden. Kieltämättä tässä kohtaa tekee yleensä sen ”virheen”, että alkaa juosta ympäriinsä, kun tiskikone on valmis, pesukone on valmis, kuivausrummusta pitää viikata vaatteet. Ainiin se roskapussi on vieläkin keittiön lattialla viemättä. Onkohan kissan laatikko tyhjennetty?

Harvinainen hetki luksusta <3

Toisaalta oon positiivisesti yllättynyt! En tiennyt, että pystyn ajattelemaan näin montaa asiaa samaan aikaan ja vielä saan suurimman osan hoidettua kunnialla. En toki kaikkea, se oliskin jo liikaa :P Että juu, kyllä sitä on aikalailla kaikkensa antaneena siinä kohtaa, kun toinen tulee töistä… toki myös väsyneenä ja nälkäisenä. Koitappa siinä sitten sanoa, että hei mä oon ihan loppu ja nälkäkin ois… miten on mahollista! Mähän oon ollu kotona koko päivän! :D Tätä rumbaa, kun jaksaa aina sen viisi päivää, niin kyllä siinä on itku herkässä, jos toisella on vielä jotain menoa viikonloppuna. Se on kuitenkin sitä aikaa, kun on vanhempia on kaksi. Yleensä sitä aikaa, kun iskä viettää lasten kanssa, jotta äiti saa tehdä ne kotityöt aavistuksen helpommin. Itsekkäänä väitän, että mun kuuluisi saada viikonloppuisin edes muutaman tunnin paussi ja päästä käymään jossain muualla.



Eli tiivistettynä? Sotatanner aamusta iltaan, muutaman tunnin yöunet pätkittäin, aivan uskomaton määrä hommaa yhdellä ihmisellä ja itku herkässä koko ajan… kaikkien edellä mainittujen vuoksi. Vaihtaisinko silti päivääkään tästä pois? No hei ollaan realistisia, kyllä muutaman :D Mutta en mä silti kadu mitään. Tuun olemaan niin onnellinen, kun tää kaikki on kerralla ohi ja odotan jo innolla niitä uusia vaiheita. Ne on varmasti myös omalla tavallaan rankkoja, mutta ainakaan ei tarvitse niin paljon pelätä, että pysyykö koko porukka aina päivän hengissä, haha. Lapset on pieniä vain kerran ja tästä pitäisi osata nauttia. Ja tottakai sinne sekaan mahtuu niitä ihania päiviä ja mielettömiä hetkiä. Niiden voimalla sitä jaksaakin tehdä ympäripyöreetä päivää :)



Täällä siis ollaan vaikka blogi päivittyykin hieman normaalia hitaammin! 


keskiviikko 12. heinäkuuta 2017

Kun synnytyspelko varjostaa raskautta

Mietin pitkään, että julkaisenko tätä tekstiä ollenkaan, koska asia on mulle niin vaikea, mutta lopulta tulin siihen tulokseen, että sehän tän koko bloggaamisen ajatus on; olla vertaistukena ja puhua avoimesti. Amanda on jo reilun kaksi kuukautta. Jokohan mä olisin valmis tähän? Kokeillaan :) Mulle siis kumpikin raskausaika on ollut vaikeeta, kaikinpuolin. Tää toinen meni onneksi todella pitkälle ilman fyysisiä ongelmia, tai ainakaan poikkeavia sellaisia. Henkinen puoli taas on sitten eri juttu. Danielin raskausaika oli jo niin kamala; pahoinvointia alusta loppuun, pahat selkävaivat ja liitoskivut, aikaiset supistukset ja se henkinen myllerrys ensimmäisen ja omalta osaltaan odottamattoman raskauden seurauksena. Synnytys oli tähän astisen elämäni kamalin kokemus, 20 tuntia suoraa kidutusta.


Amandan raskausaikaa taas varjosti kaikesta edellisestä kumpuava synnytyspelko. Muistan, kun tein tuon raskaustestin ja ensimmäisten onnenkyynelien jälkeen itkin sitä, että joudun synnyttämään. Itkin sitä, että olin varma etten pysty siihen. Itkin sitä, että vihasin olla raskaana, mutta samalla toivoin sitä, että raskausaika ei loppuisi koskaan ettei tarvitse synnyttää. Itkin myös sitä, että kuinka voin ajatella näin ja olla itsekäs. Mä oon kuitenkin aivan mielettömän onnekas, että pystyn saamaan biologisia lapsia, se ei ole itsestäänselvyys. Ja ei, ne ”kyllä sä pystyt, se on ihan luonnollista!” kommentit ei todella auttaneet. En osannut edes kenellekkään puhua asiasta niin, että joku olisi niitä tunteita ja pakokauhua ymmärtänyt. Eniten ärsytti ne ”juu kyllä mä tiedän ton tunteen” lausahdukset. Ei, et sä tiedä. Kukaan ei tiedä. Jokainen käy läpi asiat omalla tavallaan ja kokee ne tunteet omien kokemusten ja ajatusten kautta. Toista samanlaista kokemusta ei vaan yksinkertaisesti ole. 


Elo-syyskuun vaihteessa saatiin tietää, että meille on tulossa toinen lapsi. Koko loppuvuoden heräsin vähän väliä keskellä yötä, tuskanhiestä märkänä ja itkien. Olin juuri unissani joutunut synnytyssaliin. Monena iltana hoin miehelleni, että mitä jos en oikeesti vaan kykene synnyttämään? Tähän moni voisi sanoa, että ”No hei ainahan sä voit pyytää sektion!” Näin toki on, mutta lähes synnytystä vastaaava pelko mulla on leikkauksia kohtaan. Mua ahdistaa ajatuskin sektiosta, nukutuksesta, mun kropan leikkelystä ja siitä, että en näe syntyvää lastani heti. Siitä etten välttämättä toivu niin, että pystyn olemaan heti normaalisti kummankin lapsen kanssa. Se ei toki ole taattu koskaan. Eli siis itse synnytyksen lisäksi pelkäsin sektiota. 


Aluksi mua ahdisti puhua asiasta edes neuvolassa. Onneksi kuitenkin puhuin… tai no, pikemminkin räjähdin hysteerisesti itkemään, kun kysyttiin edellisestä synnytyksestä. Olin tunkenut sen kokonaisuudessaan mielessäni lokeroon ”älä koskaan avaa ja ajattele tätä enää ikinä”. Sain lähetteen Taysiin pelkopolille, joka oli parasta mitä mulle on raskaana ollessa tapahtunut! Mä en tiedä kuinka riekaleina olisin ollut siinä kohtaa, jos olisi pitänyt mennä synnyttämään ilman tuota. Sain ensin arviokäynnin. Tai no, en tiedä oliko se sellainen, mutta niin sen itse koin. Onneksi vastassa oli aivan mieletön kätilö ja sainkin passituksen hypnoositerapiaan. Terapia alkoi tammikuun alussa ja menin ensimmäiselle käynnille hieman kysymysmerkkinä; Mitä on hypnoositerapia? Hypnoosi? Tarviinko mä terapiaa? Mitä täällä tehdään? 

No vastaus kaikkiin noihin on se, että oli mitä oli, se tuli tarpeeseen :) Kyseessä on rentoutus ja mielikuva harjoittelua. Turvallisessa ympäristössä asioiden läpikäymistä ja itkemistä. Itkemistä, joka auttaa ja joka lopulta oli pakollista. Ihmisen kanssa joka kuuntelee. Hän oli siellä vain mua varten. Ei kommentoinut kesken lauseen, että ”juu mä niin tiedän ton, ihan normaalia”, vaan antoi mun kertoa niitä fiiliksiä. Antoi mulle itselle ne avaimet ymmärtää, että miksi se kaikki tuntui niin pahalta. Itkettiin ja käytiin läpi Danielin synnytystä. Käytiin läpi mikä meni pieleen ja mikä ei. Mulle vihdoin selvisi mistä siinä kaikessa oli kyse, rentoutumisesta ja luottamuksesta. 


Kun vanha oli käyty mielestä ”pois”, niin oli aika miettiä tulevaa synnytystä positiivisen kautta. Se tuntui aluksi hullulta ja mietin, että onko tällaisesta apua? Hei kuvitella nyt tuleva synnytys ja sitten se muka menee hyvin, kun siellä salissa kuvittelen ne samat asiat? No ei ihan niin mennytkään, mutta monessa kohtaa mä kuulin päässäni terapeuttini sanat. ”Muista olla rentona, rentous on kaiken avain. Muista, että salissa oleva kätilö on ammattilainen, kuuntele ammatilaisen neuvoja ja ota apu vastaan”. Danielin synnytystä pahensi vielä se, että kaikkien yllämainittujen lisäksi pelkään piikkejä. Taistelin siis vastaan siinä järjettömässä tuskan kivussa, etten uskalla ottaa epiduraalia. Kätilö kauniisti pyysi useamman kerran ja sanoi, että häneltä loppuu jo muut keinot kesken auttaa mua. Lopulta myös Tuomas alkoi lähestulkoon anelemaan, että voitko ottaa sen, jos hän pitää kädestä ja on tukena. Oli kuulemma niin kamala nähdä mut siinä pisteessä. 

Epiduraali auttoi kyllä kipuun, se auttoi kummallakin kerralla. Ensimmäisellä kerralla sitä kidutusta oli kerennyt jo kestää useita tunteja ja välissä ennen toista satsia se tuska palasi. Tällä kertaa oltiin käyty myös nuo piikit ja kaikki sivuvaikutukset jne., joita jännitin, etukäteen läpi. Epiduraali laitettiin juuri oikeaan aikaan. Myös toinen satsi laitettiin ihan nappi ajoituksella. Se vaan toi omalta osaltaan siihen loppuun draamaa, juuri sitä draamaa mitä pelkäsin ja miksi en ensimmäisellä kertaa meinannut uskaltaa sitä ottaa. Amandan sydänäänet heikkenivät. Yhtäkkiä kätilö tulee huoneeseen ja kyseli vointia. Sen jälkeen sanoi, että nyt pitäisi alkaa ponnistamaan. Nyt? Enhän mä tunne mitään! En mä pysty ponnistamaan. Koitettiin tuloksetta muutaman kerran ja kätilö poistui keskustelemaan lääkärin kanssa. Tässä kohtaa mut valtasi paniikki. Nytkö mä joudun siihen sektioon? Kaikki on mennyt niin ”hyvin” tähän asti. Tivasin Tuomakselta jatkuvasti, että milloin se uusi satsi epiduraalia laitettiin, milloin sen vaikutus pitäisi heiketä. Kävin päässäni läpi sen pahimman mahdollisen tilanteen enkä osannut ajatella järkevästi. 

Lopulta kuitenkin sain viime hetkillä ponnistettua, vaikka tuntoa ei vielä kunnolla ollutkaan. Amandalla oli muutama kierros napanuoraa kaulan ympärillä, josta tuo sydänäänien lasku aiheutui. Tuomas näki tilanteen ja sanoi hieman hätääntyneellä äänellä, että ”Nyt älä tee mitään, älä missään nimessä ponnista yhtään” Korvissa vain soi enkä pystynyt ajattelemaan enkä varsinkaan kuuntelemaan kätilöä. Onneksi lopulta kaikki meni hyvin! Amandalle ei aiheutunut ongelmaa tai lisäseurantaa sen takia ja me kummatkin selvittiin hienosti.


Kokonaisuudessaan synnytys oli mulle niin vaikea juttu, että mun mielenterveys oli ihan hiuskarvan varassa koko tapahtuman läpi. Tuo lopun draama, jossa ei lopulta ollut edes mitään suurempaa hätää oli jo ihan tarpeeksi. Se sai mut sellaisen henkisen tuskan valtaan etten varmaan ikinä unohda. Koitin kertoa tuota parhaalle ystävälleni viikon ja uudestaan kahden päästä itse tapahtumasta, mutta en pystynyt. Itku tuli samantien. 



Kuulin monesti, että toinen synnytys on yleensä ainakin puolet lyhyempi, kuin ensimmäinen. Aikalailla minuutilleen näin oli, haha :D Danielin synnytys kesti 20h ja Amandan 10h, pyöristettynä siis. Siinä on tuskaisia tunteja tän naisen elämään ihan tarpeeksi. Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin! En todella tiedä miten katastrofaalinen tuo kokemus olisi ollut ilman pelkopolia ja ilman terapiaa. Suosittelen siis erittäin lämpimästi ottamaan kaiken avun vastaan, jos yhtään on olo, että sitä tarvitsee. Se ammattilainen, joka tietää mistä puhuu ja osaa kysyä ne oikeat asiat, jolla ne lukot mielestä avataan, on se paras apu. Mä sain vielä muutama viikko synnytyksen jälkeen puhelun terapeutiltani ja käytiin yhdessä läpi synnytys ja tuo loppu. Sain siis koko homman päätökseen. Se on nyt käsitelty asia, sitä ei tarvitse enää ahdistella ja miettiä, vaan se on viety ihan loppuun asti eikä sitä tarvitse tämän jälkeen enää pintaraapaisua enempää avata :)