Kaksplus.fi

sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Mammalandian yhteistyöpostaus: Lasten vaatteet

Tää aihe onkin mielenkiintoinen. Tai no sanotaanko, että mulle moni asia tuli yllätyksenä. Aloitetaan vaikka siitä, että kuinka hitosti lasten vaatteet maksaa! Siis millä järjellä? Jopa kalliimpia, kuin aikuisille ja paljon kalliimpia, kun edes itselle raaskii ostaa :D Tässä on selkeesti se markkinarako! Pakkohan ne uudet ja sopivat toppavaatteet ja yöpuvut ja muut on ostaa, eipä niistä voi tinkiä. Huomasin jo raskausaikana, miten lapsen saamisella ja vauvoilla rahastetaan ja se vaan jatkuu ja jatkuu.



Kaupoissa on ties minkälaisia vauvan vaatteita ja näin ensimmäisen lapsen saajana on aivan mahdoton tietää, että mitkä vaatteet on oikeesti käytännöllisiä. Nyt tän reilun kuukauden testauksella oon huomannut muutamia juttuja, jotka olis ollu kiva tietää etukäteen. Näähän on taas aivan täysin mielipide asioita ja kaikki tykkää eri jutuista :) Mun mielestä ton ikäselle ja kokoselle (50-56cm) noi ”sukattomat” housut on aivan turhia! varsinkin tälläselle talvivauvalle. Siinä, kun saat ne ”normi” housut jalkaan ja siihen päälle sukat ja käännät selkäs ni sukat on jo pois jalasta :D Eli siis aivan ehdottomasti noi potkuhousut on se juttu! Keväämmällä ne normit ehkä menee paremmin, kun ei tarvii pelätä, että tulee kylmä :)

Samoin noi bodyt, jotka on tollasia kietasu mallisia. Okei joo siis sairaalassahan on vaan sellasia ja siellä ”oppi” vaihtamaan pikkumiehen vaatteet niin, että body on kietasu mallinen. No kotona ajattelin ensin, että hitto kun niitä ei oo tarpeeks pientä, kun olis helppo. Nyt kun on hetki mennyt eteenpäin niin veikkaan, että noi kietasu bodyt jää meillä aikalailla käyttämättä :D Miljoona kertaa helpompi, kun on tollanen normi! Pysyy paikallaan paremmin ja tolle meijän miehelle ainakin noi kaikki on vielä niin isoja, että tosta kietasu mallisesta tulee olkapää ulos tai vastaavaa kun möngertää. Ei siis mun juttu! Huomasin myös ekan kahen viikon aikana, että iskältä meni hermo aivan heti, kun yritti saada neppareita tai nauhoja oikeisiin kohtiin :D

Hieman ylisuuri kietaisupaita :D

Mites sitten ne merkkivaatteet vauvalle? Onko ok ostaa vauvalle Gantia, Moloa ja Espritiä jne. ja maksaa itsensä kipeeks niistä, koska ne on jonkun merkkisiä? No toki on ok, jos rahalle ei oo muuta käyttöä :D Ite oon sitä mieltä, että laatuun kannattaa panostaa. Jos ostaa itelle vaikka talvitakin, joka on vähän arvokkaampi ja laadukkaampi, niin se kannattaa, koska takki menee sitten monta talvea (T.neljäs talvi samalla takilla alkamassa). Entäs vauvoilla ja lapsilla? Se on yks hujaus ja se vaate on jo pieni. Mitäs sitten? Nettiin tai kirpparille myyntiin ja toivoo, että saa edes osan rahasta takaisin? Toki joo jos on useampi lapsi ja samat menee sitten jatkossakin, niin on ymmärrettävää. Ja toki jokainen tyylillään, mutta mulle jos uutta meinaa niin meille ei ainakaan mitään satasten lasten takkia tule, vaan noi ketjuliikkeiden vaihtoehdot yli puolet halvempana kelpaa vallan mainiosti. Jos itsellä olisi rahaa kuin roskaa, niin ajattelisinko eri tavalla tästä? Mahdollisesti, silloin ei tarvitsisi katsoa, kuin ulkonäköä eikä hintaa ja Paltsilla oliskin koko karderoobi uutta ja mageita kuoseja :P Toki, jos jotain merkkivaatteita vauvalleni ISOLLA alella saan, niin sitten eri asia ja varmasti sorrun ostamaan.




Entäs vauvan ”tyyli”? Kuuluuko vauvalla jo olla omanlainen tyyli? Juu kyllä itsekin haluan lapselleni tietynlaisen tyylin, joka sopii meille, mutta ei se mikään hengenasia oo. Jos kaupassa on vierekkäin söpö neutraaleissa väreissä oleva kitara paita ja söpöt farkut, niin kyllä ne mun ostoskoriin valikoituu ennemmin, kuin ”poikavauvan sininen” nallepaita ja trikoot. Eli siis toki jos ostan uutena vaatteita lapselleni, niin valitsen ne itseä miellyttävät sieltä hyllystä :) Mites sitten esim. toi melkoisen ajankohtainen toppahaalari? Mulla on siis se äitiyspakkauksen haalari sekä käytettynä saatuja toppahaalareita. Onko ne sitä tyyliä, mitä haluan lapselleni ja mikä mun silmää miellyttää? Ei. Ostanko mä silti uuden omaa silmää enemmän miellyttävän haalarin ja maksan siitä 200e? No en todella! Kyllä ne asiansa ajaa ja lapsen lämpimänä pitää vaikka oliskin niitä poikien sinisiä, joita tuppaa kaikki poikien vaatteet olemaan. Tai vaikka olis vaaleenpunanen haalari, niin kyllä mä silti koen, että varsinkin näissä käytetty kunniaan!


Maailman suloisin nalle <3

Enemmän, kuin mielelläni otin vastaan tutuilta käytettyjä vaatteita ja oon todella kiitollinen niistä. Juurikin yllä mainituista syistä. Tässä olis vieläkin enemmän vararikossa, jos nekin kaikki pitäisi itse uutena ostaa. Mulla oli ajatuksena kierrellä kirppareita ja etsiä kivoja vaatteita jätkälle, mutta se jäi silloin raskausaikana täysin. Onneksi ei oo ollut ees tarvetta millekkään erityisesti ja vallan hienosti ollaan pärjätty noilla saaduilla ja Pälkäneen mummin ostamilla vaatteilla.



No millainen se meidän tyylinen vauvan tyyli on? Mä tykkään mielummin ostaa/hommata hieman neutraalimipia värejä. Toki juu silti poikamaisia vaatteita. Kuitenkin iso osa näistä ihan pienistä menisi kummalle vaan eli säilöön menee ainakin meillä, jos sitä joskus Paltsi sisaruksen saa :) Meillä varmaan jonkin verran varastetaan iskän tyyliä pikkuiselle; farkkuja, bändipaitoja (tai vastaavia), nahkatakki, converset jne. Sinne sitten sekaan äitin näkemys tyylikkäästä pikkumiehestä ja se on siinä! Tyylikästä ja rokahtavaa, se on se ajatus noissa omissa ostoksissa :) Tästä huolimatta en oo nirso asian suhteen vaan kaikki menee kunhan pojalla on vaatetta päällä ja lämmin eli kaikki tähän mennessä saanut ja tulevaisuudessa saatavat vaatteet tulee varmasti käyttöön! 





Vaikka tykkään neutraaleista väreistä tässä asiassa, niin toki väriäkin pitää olla! Oon itekkin ostanut turkoosin bodyn :P En vaan tykkää siitä stereotypiasta, että ihan KAIKKI poikavauvan vaatteet ja tavarat pitää olla sinisen eri sävyisiä ja tyttövauvojen vaaleenpunasia ja pinkkejä. Ja kyllä vauvan pitää olla vauva, mutta nykyään on niin ihania tyylikkäitä ja ei pelkkiä nalle kuosisia vaatteita, että kyllä niistä varmasti kaikille ne omat mieluisat löytyy :)


Meidän lemppari yökkärit: pappapuvut :D


Odotan sitä vaihetta, kun Paltsi alkaa kävelemään ja on taapero iässä, jolloin voi jo hieman eri tavalla pukea ja hommata niitä oman tyylisiä asuja pojalle :) Bongailin Pinterestistä muutamia esimerkkejä, jotka on lähellä sitä tyyliä, mitä itse haen.


kuva: Pinterest

kuva: Pinterest

kuva: Pinterest

kuva: Pinterest


Sellainen yhteistyöpostaus tällä erää. Täältä pääset taas kurkistamaan muiden Mammalandian bloggareiden kirjoituksia aiheesta :)

maanantai 23. marraskuuta 2015

Uni

Se tärkein kaikista! Ainakin mulle :) No kunnon uniahan tässä ei oo ”hetkeen” tullut nukuttua, mutta ainahan niistä haaveilee. Meillä ensimmäiset kaksi viikkoa oli lähestulkoon tuskaa tän asian kanssa. Kellään ei mitään rytmiä tai rutiinia asian suhteen, tissiteltiin, koitettiin saada unta ja rauhoittua mahan väänteistä seuraavat 1,5-2h ja sitten vajaan tunnin unet ja taas sama rumba…. 24/7 tätä…nice! Onneks toi meidän iskämies oli kotona, jotta pystyttiin edes välillä tekemään niin, että minä pääsin makuuasentoon syötön jälkeen ja tuo rauhoittelu jäi pojille. Nyt, kun ollaan pojan kanssa kahdestaan kotona päivät ja yötkin on toki suurimmaksi osaksi mun vastuulla, että iskä jaksaa töissä, niin pakko sanoa, että oon aika loppu. Aloin sitten googlettelemaan vaihtoehtoja.



Ennen kuin mennään niihin, niin meillä siis pikkumiehen unipaikka oli ensimmäiset viikot tuolla vaunuissa. Unipesästä huolimatta pinnasänky tuntui niin hurjan suurelta. Vaunuihin siis unipesä ja sinnehän se minimies aina silloin tällöin nukahti :) Perhepetiä tai sitä, että minä nukun vauvan kanssa ja Tuomas sohvalla ei kumpikaan missään vaiheessa halunnut. Muutamana yönä toki minimies on ollut ja tulee varmaan olemaan vieressä ja aamuisin nukutaan vierekkäin, kun iskä on lähtenyt töihin, mutta muuten en tälläistä järjestelyä halua. Tästähän on monia mielipiteitä, mutta kuten jostain luinkin niin vauvalle paras unipaikka on oma sänky; olen samaa mieltä. Jokainen tekee sen mukaan mikä itselle ja omalle perheelle toimii parhaiten :) Ja kuten sanoin, niin eipä tää vielä meilläkään mee ihan just niin, kun itse haluttais vaan pojan ehdoilla mennään, jotta kaikki sais sillon tällön vähän unta. Tällä hetkellä alkuillan ja yön unet menee omassa sängyssä, mutta siinä 2-5 aikoihin riippuen yöstä, nostetaan pikkumies meidän sänkyyn. Tässä kohtaa äiti alkaa olla sen verran väsynyt, että on helpompi hyssytellä ja nostaa tuttia kahen sekunnin välein siinä lähellä, kun seisoa pinnasängyn vieressä ja koittaa pitää silmiä auki :D



Sitten asiaan. Bongasin yhdeksi vaihtoehdoksi tuon Love to Dreamin Swaddle Up kapalopussin. Kapalointia kokeiltiin jo viikon ikäisenä, mutta mun kapalointitaidot oli aika surkeet Youtube videoista riippumatta :D Kaveri sai kädet vapaaksi alta aikayksikön ja koko homma oli siis aivan turhaa. Olin tätä kyseistä pussia jo raskaana ollessani katsellut, mutta aaattelin, että en mä tollasiin rahaa käytä, kyllähän mä nyt ite yhden kapalon väännän…näinpä näin :D Eka yö ja päivä kahestaan ja olin niin väsynyt, kun unet oli tosiaan sitä 20-40min. luokkaa pikkumiehellä, että aloin uudestaan surffaamaan tätä pussia. Sitten soitto BabyStyleen ja onneksi siellä oli hyllyssä tuota S-kokoa. Poika autoon ja Kugelin nokka kohti kauppaa! 



Ensimmäisten päivien testauksella, niin on tuosta jotain hyötyä! En koe (ainakaan vielä), että toi auttais poikaa rauhottumaan kovin merkittävästi tuonne sänkyynsä, mutta unet on pidempiä! Toi pussukka rauhoittaa vauvan ja antaa käsille mahdollisuuden olla luonnollisessa asennossa. Vauva pääsee myös koskemaan kasvojaan, mikä rauhoittaa unta vielä lisää ja tutti pysyy paremmin paikoillaan, kun sitä ei itse pääse huitaisemaan suusta samalla tavalla. Meillä siis nukahdetaan tutti suussa ja siitä tietää, että nyt oikeesti nukutaan, kun se tutti on syljetty pois suusta :D Nyt meillä on unien pituus sellasen 1-4h kerrallaan, kunhan sinne pussukkaan on ensin rauhotuttu. Pussin ohjeissa olikin, että vauva oppii pikkuhiljaa, että kun pussiin mennään, niin tarkoittaa se uniaikaa. Josko se rauhoittuminenkin helpottuisi pikkuhiljaa? Vauvathan tykkää tunnetusti rutiineista ja rytmistä, joten josko tää olis yksi meidän unirutiini :)  Tän kohdan olin kirjoittanut jo reilu viikko sitten ja nyt lisäyksenä pakko sanoa, että en pystyis enää elää ilman tätä pussia! Toimii ja helpottaa unia ja rauhoittumista, suosittelen tutustumaan jos ongelmaa unien suhteen pikkuisella ;)


Onnistuu meillä se nukkuminen ilman kapalopussiakin, mutta unet on hieman lyhyemmät :)

Pidemmät unet vaikka rauhoitteluun menee aikaa? Yes please! Jotain positiivista sentään. Siinä mielessä koen, että oli kyllä hintansa väärti. Tuo S-koko menee 3-6kiloiselle ja hintaa sillä oli 29,90e eli mun mielestä pieni raha siihen nähden, että unet on pidempiä. Pohdin pitkään, että josko olisin suoraan ostanut tuon isomman koon, jotta se menisi pidempään, mutta siinä olisi hieman ajatus kadonnut. Jos saadaan tosta kunnon apu jatkossakin, niin pakkohan se seuraavakin koko on sitten ostaa, kun tuo käy pieneksi :) Tässä on myös se hyvä juttu ettei vauva tarvitse peittoa eli yksi tukehtumisriski poistuu. Tää pitää myös lämpimänä ja meillä nukutaankin joko lyhythihainen body alla tai ihan vaippasiltaan ja meidän kuumakalle on lämmin läpi yön. Tän oston jälkeen meillä kävi pienoinen vaipanfalskaus tilanne yöllä ja yks yö menty ilman. Yökkäri päällä ja hieman peittoa, niin pikkuinen oli selkeesti kylmempi ja myös ne unet lyhyempiä. Melkein tekis mieli hakee varmuudeks toinen samaa kokoa :P




Rauhoitteluun apua haettiin taas vauvakeinusta. Mulle vinkattin Gracon Snuggle Swingistä. Olin moisia katellut jo aikasemmin, mutta on sellanen viidakko toi keinujen maailma ja ne on melko hintavia niin hyvä, että sai vinkin siitä mikä voisi olla toimiva. Kiitos vielä :) Vauvathan on toki yksilöitä ja kaikki samat kikat ei toimi kaikilla. Ajateltiin silti ottaa riski ja kokeilla tätä! Alunperin olin sitä mieltä, että noi on aivan liian kalliita ja, että kokeillaan jotain tärisevää sitteria jne. mutta kyllähän nekin tuppas olemaan lähestulkoon samanhintaisia. Jotenkin tää keinu tuntui siis fiksummalta sijoituskohteelta tässä kohtaa. Josko mä saisin päiviini hieman hetkiä, jolloin on kaks kättä käytössä ja uskaltaa vaikka ihan ruokaakin tehdä? :D Yks rauhoituskeino ollut siis kantoliina ja se toimii aina hetken, mutta en oo uskaltanu kuuman lähellä olla niin, että toinen roikkuu tossa edessä mukana.



Nyt sitten poika keinuun ja hommiin. Tuossa keinussa on musiikkia ja se keinuttaa itsekseen (joko verkkovirralla tai pattereilla). Sinne, kun pojan iskee syötön jälkeen, niin kyllähän rauhoittuu! Ei aina samantien, mutta suurempi todennäköisyys rauhallisuuteen on, kun esim. vaunuissa. Päivällä ja alkuillasta tää on siis meillä toiminut toivotulla tavalla, mutta yöllä ei millään… tuntuu, että alkaa kahta kauheempi huuto, jos tähän laittaa yön tunteina :D Tiedä sitten miksi. No veikkaan, että tääkin asia vois muuttua, kunhan poika tottuu ja oppii, että keinu on se rauhottumispaikka. Se jää nähtäväksi. Mitään selkeetä, että toimii sata varmasti en voi vielä sanoa, koska tämäkin ollut käytössä niin vähän aikaa vielä, mutta kyllä se on kummasti helpottanut jo arkea. Nyt jo jutellaan kovasti tuolle lelukaaren nallelle, niin varmasti tästä on viihdykettä, kun poika kasvaa :)


Hän ilmeisesti harjottelee ilmakitaran soittoa unissaan? :D

Nää on siis meidän rauhottumiskeinoja sisällä ollessa. Silloin, kun on tarvetta tehdä kotihommia ja kokata jne. ja nukkua tietysti :D Parhaiten hän rauhottuu vaunulenkillä tai autossa, mutta eipä tän äitin nukkumisesta tai ruuanlaitosta tuu mitään jos ajellaan ympyrää tai lenkkeillään taukoomatta! Eli siis on meillä nuo ”perinteisetkin” keinot käytössä täällä kyllä :) Auton kanssa on se huono, että hän nukahtaa kaukaloon samalla sekunnilla, kun lähetään liikkeelle, mutta jostain syystä ne pienet simmut aukee aina samantien, kun kodin ulko-ovi menee kiinni takastullessa… :D




Tälläsiä kikkoja meillä siis kokeilussa, että saatais arjesta hieman helpompaa ja tää äitikin joskus levättyä :)  Nyt on jo helpottanut kummasti ja se ensimmäisten viikkojen epätoivo alkaa karista hiljalleen. Tänään pikkumies on jo tasan kuukauden! Siis mitä!? Sellanen olo, että ihan just tultiin sairaalasta ja siitä on jo yli neljä viikkoa :D Niin se aika hujahtaa, kun on puuhaa taukoomatta. Perjantaina eli tasan 4viikon ikäisenä meillä oli taas neuvola ja minimies on jo kasvanut hurjasti! Painoa 3975g ja pituutta 54cm <3 Meillä oli Tuomaksen kanssa edellisenä iltana veikkaukset pystyssä ja iskämiehen veikkaus painosta oli 3950g eli hittovie vei voiton tässä kohtaa :P


Mukavaa maanantaita kaikille :) 

tiistai 17. marraskuuta 2015

Biancaneve vol. 2

Kuten täällä mainitsin, niin olen himoillut noita Biancaneven treenivaatteita jo pidempään. Kesällä siis hommasin tuon kirsikkatopin ja sortsit. Päätin sitten, että hommailen näitä vaatekappale kerrallaan ettei tuu niin iso paukku kerralla ;) Kävästiin siis äitin ja Paltsin kanssa tuolla liikkeessä, ajatuksena hommata mulle tuo Esbelt korsetti. Sen olin päättänyt hommata jo tuolloin edellisen käyntikerran jälkeen ja niin heti synnytyksestä, kuin mahdollista. No samalla päätin että nyt, kun Mama oli mukana ja kattoi Paltsin perään niin sovitan samalla noita pitkiä housuja. 



Sortseista siis otin isomman koon tuolloin raskaana ollessa, jotta menevät varmasti ja alessa oli juuri sopivat. Nyt ajatuksena oli hommata ihanista syksyn uutuuksista noi pitsikuosiset pitkät housut. No siis alkuperäinen ajatus oli ne leopardit, mutta noi pitsit oli vaan niin kivat nettikaupasta katsoessa :P Siinä sitten sovituskopin vieressä oli niitä kirsikkakuosisia pitkiä housuja ja pitihän nekin sovittaa, kun se toppi jo löytyi kaapista. Ne näyttivät jotenkin paljon kivemmalta päällä ja siinä vaiheessa, kun myyjä kertoi, että ne poistuvat kokonaan ja pitsikuosiset tulee olemaan mallistossa pidempään niin päätin, että ne kirsikat on pakko saada. 





No korsettiahan ei ollut mun kokoa tietenkään varastossa…tietenkään! No sanoin sitten, että jään odottamaan housujenkin kanssa seuraavaan viikkoon, kun korsetin haen ja pohdin niiden ostoa. Kävästiin sitten kahvilla ja jäihän ne mua vaivaamaan. Poistuva malli ja näytti hyvältä mun päällä+mun tuuri on surkein ikinä: kannattaako odottaa? No ei! Pakkohan sitä oli kahvilta juosta takaisin liikkeeseen ja napata ne housut varmuudeksi itselle heti :)



Päästiin sitten lähtemään eteenpäin, kun saankin jo soiton ja juuri oli tullut kuorma, jossa oli Esbelt-korsetteja. Eikun takaisin ja sekin vielä samaan syssyyn mukaan :P Korsettia saan siis tällä hetkellä käyttää vähän kerrallaan päivittäin. Mulle paras tapa on ollut aamusta. Kun heräillään Paltsin kanssa ja pikkumies on syönyt, niin hän hengailee leikkimatolla tai keinussaan ja sillä aikaa yleensä laitan tiskikoneen, pyykkikoneen ja itelle kahvit jne. järjestelen vähän paikkoja niin ton häsäyksen ajaksi siis korsetti päälle! Sen, kun päälle laittaa niin huomaa samantien miten ryhti paranee. Josko sitä myös sais nuo jossain hyvin hyvin syvällä piilevät vatsalihakset kurottua sen verran kasaan, että joskus uskaltaisi niitä ehkä vähän treenatakin :D Pääasia miksi tän halusin niin oli toi ryhdin korjaus. Mulla on aina ollut hieman notko selkä ja nyt raskauden jälkeen vielä enemmän. Huomaa, että väkisin, kun tota pikkumiestä kantaa niin selkä menee kaarelle ja vatsa ulos…ei se haluttu tilanne! Katsotaan millainen vaikutus tällä on pidemmällä käytöllä :)

Sain myös kaupanpäälle treenipullon, joten nyt alkais olee kaikki kunnossa kevättä varten, jos silloin pääsisi mamma treenaamaan ;) Tällä hetkellä siis me otetaan ihan rauhaksiin ja tehdään pikkusia vaunulenkkejä. Hiljaa hyvä tulee!  Mitään kiirettä en aio asian kanssa pitää. Kerrankin saa hyvällä syyllä olla vähän mahaa ja löllöä :P


Tuli myös sitten hommattua ihan vaunulenkkejä varten kunnon ulkoiluvaatteet. Sellasiahan mulla ei oikein oo ollut. Tai no ihan liian toppavaatteita ja sit lämpimimmillä keleillä on ollu kaikenmoisia virityksiä. Nyt kun on varusteet kunnossa, niin tulee ihan eri tavalla lähdettyäkin liikkeelle :) Varusteurheilu siis kunniaan :P Haha! Ekaa kertaa aina oikein odottaa päivittäistä lenkkiä, kun joutui niin kauan olemaan ulkoilematta ja nyt on ihana saada raitista ilmaa ja tuo lapsikin nukkuu niin ihanan rauhallisesti ulkoilmassa. Painoahan mulle tuli raskausaikana reilu 20kiloa (oh my!) ja yli puolet on jo poissa! Siitä oon ollu positiivisesti yllättyny, koska yhtään mitään en oo asian eteen tehnyt, päinvastoin. Odotin, että menee pidempään noiden kanssa…enää pitää toivoa, että myös loput karisee ”itsekseen” ja olis taas edes lähellä sitä lähtöpainoa siinä vaiheessa, kun saa alkaa kunnolla liikkumaan ja kokeilemaan pitkästä aikaa sitä treenausta. Onneks kevääseen on aikaa hyvin ;) 


Sellaisia tällä kertaa! Vähän vaihtelua täysin vauvapainotteiseen postaukseen :) Nyt kynttilät tulille ja kahviseuraa odottelemaan!


perjantai 13. marraskuuta 2015

Mammalandian yhteistyöpostaus: How about dad?

Tämän kertainen yhteistyöpostaus osui näppärästi juuri isänpäivän tienoille. Eli siis aiheena iskät! Täältä pääset lukemaan myös muiden kirjoituksia aiheesta :)



Meidän iskä on ollut iskä nyt tasan kolme viikkoa ja upea iskä on ollutkin :) Sen enempää asiaa valottamatta, niin itsellä on ollut aina hieman erilainen suhde omaan isään ja näin ollen isänpäivän juhliminen on ollut jäissä vuosia. Myös se isän rooli perheessä on itselle hieman hämärä. Nyt, kun tuo oma rakkauspakkaus syntyi ja meidän tuore iskä on päässyt ihan eri tavalla osallistumaan kaikkeen ja asia on hänelle konkretisoitunut, niin en voisi olla iloisempi meidän iskän toiminnasta :) Upeasti ottanut vastuuta pikkumiehen hoidosta, ei aristele vaipanvaihtoa ja leikkiminen on enemmän tuon iskän juttu, kuin tän äidin. Välillä myös tuntuu, että pikkumies rauhoittuu paremmin iskän sylissä :D Meillä juhlittiin siis mielellään isänpäivää tänä vuonna :) Iskä sai mieluisia lahjoja; paidan muistoksi ekasta isänpäivästä sekä toivomansa Litmasen kirjan. Ruokatoiveeksi oli vain kunnon aamupala, joka sisältää pekonia…sehän onnistui :P Muuten meidän juhlallisuudet rajoittuivat kotona hengailuun ja yhdessäoloon. Oikein passeli tapa viettää ensimmäistä isänpäivää ja iskän viimeistä isyyslomapäivää :)




Meillä on ajatuksena saada tuo lastenhoito muutenkin toteutettua mahdollisimman yhteistyössä ja niin, että kumpikin osallistuu lähes yhtä paljon. Juu toki tuo ruokkiminen on enimmäkseen vielä minun harteilla, mutta onneks saan pumpattua jonkin verran, niin pääsee myös iskä hoitamaan osan syötöistä ja näin ollen minäkin hieman omaa aikaa sekä iskä että pikkumies yhteistä aikaa ja läheisyyttä. Ollaan siis annettu aina silloin tällöin pullosta ruoka ja ainakaan vielä se ei ole vaikuttanut imuotteeseen. Jos vaikuttaa jossain vaiheessa ja maidontuotanto vähenee sen vuoksi, niin sitten se on niin. Tästäkään asiasta en viitsi stressiä ottaa, koska tää tapa on sopinut meille hyvin ja tarkoitus kuitenkin jossain vaiheessa siirtyä muutenkin pulloihin :)



Iskä on paras leikkikaveri! Ainakin meidän taloudessa :D Mä oon yleensä se kuka pitää kodin kunnossa, leipoo ja tekee ruokaa, pesee pyykit jne., mutta jo Nemon kanssa oon ulkoistanut leikkimisen Tuomakselle :D Mä en tiedä miksi, mutta multa ei tuu noi leikit ihan niin luonnostaan, kun tolta meidän iskämieheltä. Toki minäkin leikin, mutta jos jotkut asiat luonnistuu toiselta paremmin, niin miksikä ei sitten kumpikin hoitaisi niitä itselle luontaisempia juttuja :) Eipä tolle iskämiehellekkään tuu luonnostaan, että siivois pyytämättä saati yrittäis kokata jotain :P



Oon huomannut tässä muutaman viikon sisällä, että oon sekotus modernia sekä vanhanaikaista ajattelutapaa perhe-elämässä. Vanhanaikaisuus tulee ehkä siitä, että tykkään ja mun mielestä mulle ehkä tällä hetkellä jopa kuuluu nää kotityöt (kaikki muu paitsi imuriin en koske :P). Juu toki en mäkään mikään superihminen ole ja tarviin apua, mutta pyrin hoitamaan mahdollisimman suuren osan noista. Varmasti tulee päiviä, jolloin en vaan yksinkertaisesti kykene ja jaksa ja toki osa jaetaan myös isälle, mutta suurimmaksi osaksi tavoitteena olisi, että iskä käy meillä tän vauvavuoden töissä ja ottaa iltaisin vastuuta minimiehen hoidosta ja äiti hoitaa pääasiassa kodin sekä minimiehen päivisin. Sitten se moderni puoli eli mun mielestä lastenhoito, kasvatus ja kaikki mahdollinen siihen liittyvä; ruokkiminen, vaipat, kylvyt jne. kuuluu kummallekkin. Mun mielestä sekä äidin, että isän pitää pystyä ruokkimaan lapsi (juu toki vielä tällä hetkellä pääasiassa mun juttu) ja hoitamaan lapsen päivittäiset perustarpeet niin ettei se ole mikään harvinaisuus tai, että lapsi ei esimerkiksi rauhoitu, kuin toisen sylissä ja ei syö kuin toisen antamasta pullosta tai nukkuu vain toisen lähellä jne. Tänhän toki näkee sitten, että muuttuuko, kun minimies kasvaa ja iskä on päivät töissä. Ainakin tähän mennessä meillä on kumpikin osallistunut hyvin. Yösyötöt ja rauhoittelut nyt toki on jakautuneet aikalailla mulle, koska pitäähän iskän nukkua ennen töitä :) Viikonloput ja lomat onkin sitten eri juttu ja kumpikin hoitaa sitten jaksamisen mukaan hommat.



Mites sitten mielipiteet minimieheen liittyviin asioihin. Meidän iskämies onneksi ottaa hyvin osaa myös päätöksiin, joita pitää tehdä minimieheen liittyen. Tän hyvän puolen huomasin jo raskausaikana ja musta on upeeta, että myös iskällä on mielipiteitä asioihin. Voidaan siis hyvin keskustella, että mitä tehdään minkäkin asian kanssa ja sopia yhteiset pelisäännöt, koska ne on todella sovittu ja päätetty yhdessä eikä niin, että toiselle kaikki on ”ihan sama” ja toinen päättää. Meillä on siis ihana iskämies, koska tälläkin saralla osoittaa kuinka hyvä isä on ja kuinka kovasti haluaa osallistua ja olla mukana kaikessa :)




Eli siis tälläinen iskän hehkutus :) Nyt alkaakin päivä olla täynnä. Tänään pikkumies pääsi (huomatkaa pääsi :P) ensimmäistä kertaa Ikeaan ja illasta, kun iskä tuli kotiin, niin tää mamma lähti vielä pystyttämään kirpparia. Vihdoin saa nuo järjettömät kasat vaatehuoneesta eteenpäin :) Mukavaa viikonloppua kaikille!

perjantai 6. marraskuuta 2015

I'm back!

Jaahas! Oliskohan se aika palata takaisin koneen ääreen ja alkaa taas kirjoittelemaan? Itsellä ainakin on ollut ikävä sitä ”omaa aikaa”, jolloin saa kirjoittaa fiiliksiä ylös ja samalla saa hieman ajatuksia pois päästä pyörimästä. Meillä on tämä uusi arki lähtenyt käyntiin vähäisten unien ja vatsavaivojen merkeissä eli otetaan sellainen lähestyminen, että jos sitä kerran viikossa saisi julkaistua jotain... tai vaikka hieman harvemmin, stressiä en viitsi asiasta ottaa :) Varovainen alku siis! Kirjoittelen näistä ensimmäisistä viikoista ja vauvastakin lisää, mutta ensin vinkumista tuosta loppuajasta ja itse synnytyksestä.

JOS OLET RASKAANA TAI HAAVEILET RASKAUDESTA JA ET HALUA LUKEA NEGATIIVISIA ASIOITA AIHEESTA, LOPETA LUKEMINEN TÄHÄN!

Te muut, tässä tilitystä viimeisistä viikoista. Mikäänhän ei sitten mennyt edes sinnepäin niin, kuin lääkärit olivat ennustaneet/omat fiilikset oli/kaikki muutkin arvioi. No ei tietenkään! Viimeiset viikot olivat siis lähinnä tuskaa. Tässä, kun raskaus on ollut muutenkin vaikea ja vauvan ennenaikaisuutta on pelätty jo kuukausia, niin se, että vauva meni yli lasketun ja saatiin käynnistysaika ei käynyt missään vaiheessa mielessä. Ennenaikaisuuteen en ollut varautunut oireista huolimatta, mutta siihen olin, että viimeistään siinä laskettuna viikonloppuna jotain tapahtuu. Toisaalta olin onnellinen joka päivä, että ei vieläkään tarvii kokea sitä itse synnytystä, mutta toisaalta olo oli niin kamala, että olisin tehnyt mitä vaan, jotta se helpottuisi. Viikkojen unettomuus, oksettava olo, ruokahaluttomuus, kipeät supistukset (tuntui, että turhaan!!!), järjetön paineen tunne selässä ja alavatsassa, jalat makaronia, päänsärky… siinä nyt ensihätään noita päällimmäisiä oireita…kivaa? juu ei todella! Tossa vaiheessa alkaa kieltämättä olemaan se ranteet auki-vaihe hyvin lähellä.

Viimeinen mahakuva yöllä ennen Taysiin menoa, RV 42+0
Tähän päälle se itse synnytys…. Oh my! Siis tokihan mä oon tiennyt ettei se mitään kivaa puuhaa ole, mutta se yllätti ja negatiivisesti, että kuinka koville se kroppa todella joutuu. Jokainen tietysti kokee kivun ja tuon koko tilanteen eri tavalla, mutta mulle se kokemus oli karmiva ja osittain jopa traumatisoiva. Itse synnytys kesti lähes 20tuntia….. eli siis 20tuntia täyttä kidutusta! 

Meillähän oli siis yliaikaiskontrolli Taysissa keskiviikkona, kun perjantaina tuli täyteen tasan RV 42. Keskiviikkona kaikki oli ok, supistukset piirtyivät käyrälle hyvin ja saatiin painoarvio minimiehestä. Samalla saatiin käynnistysaika perjantaille kello 9. Tässä kohtaa lääkäri sanoi, että kyllä näyttää sen verran valmiilta pikkumies, että tuskin käynnistykseen menee. Kärvistelin ilman unta ja kipeiden suppareiden kourissa siis vielä hetken ja torstai-perjantai välisenä yönä mun kestävyys vaan loppu. Supistukset alkoivat tihenemään siinä kello 18 aikoihin torstaina ja koitin vaan kestää, kun ajattelin, että kyllä se lapsivesi pitää tulla ennen, kun mihkään lähetään…. 23 aikoihin aloin luovuttamaan ja pyysin Tuomasta käyttämään Nemon ulkona ja aloin itse vaihtaa vaatteita. Synnärille ilmottauduttiin muutamaa minuuttia yli puolen yön. Siitä käyrille ja sain kipupiikin helpotukseksi. Se auttoi sen verran, että sain hieman levättyä. Vaikutus loppui siinä parin tunnin kuluessa ja taas ulvoin kivusta. Pyysin uutta piikkiä, mutta en sitä enää saanut….käyrä ei kuulemma ollut sellainen, että tuon piikin voisin enää uudestaan saada. Hetken aikaa siinä alakerrassa voivoteltiin, että mitäs sun kanssa tehdään, kun et oo auki vielä tarpeeks, mutta ei tiedetä miten sua auttais. Tän henkilön kanssa en tullut yhtään juttuun. Hän vähätteli mun kipua ja oli sitä mieltä etten sais olla vielä noin kipee…Arvatkaa tekikö mieli läväyttää :D Eihän kukaan voi sanoa toiselle, että nyt et saa olla kipee…ei morjens…no se masensi vielä entisestään ja ajattelin, etten selviä koitoksesta, jos henkilökunta on tota luokkaa.

Päästiin sitten siirtymään synnytyssaliin ja meitä oli vastassa oikein ihana kätilö. Sanoin hänelle, että en tiedä miks oon jo näin kipee, kun kuulemma ei pitäis vielä olla. Tähän kätilö sanoi, että kuuleppa kaikki kokee kivun eri tavalla ja kaikki pystyy sen käsittelemään eri tavalla. Tässä vaiheessa osa pelosta katosi, kun tajusin, että onhan täällä sittenkin ihana kätilö paikalla. Pääsin uudestaan käyrille ja tämä kätilö ei nähnyt mitään estettä uudelle kipupiikille. Sain siis taas parin tunnin helpotuksen ja tämän lisäksi mua opetettiin ottamaan ilokaasua. Onneks osasin säännöstellä siinä mielentilassa kaasua melko hyvin ja en saanut siitä pahoinvointia. Tää toka kipupiikki, kun lakkas toimimasta, niin olin aivan järjettömän tuskissani. Itkin ja huusin täyttä huutoa. Olin kuvitellut itteni ns. hiljaiseksi synnyttäjäksi ja, että pystyn hallitsemaan itteni edes jollain tasolla, mutta ei…. 

Tässä kohtaa salissa oli vuoro vaihtunut ja luojan kiitos myös tuo toinen kätilö oli aivan upea! Hän otti mun pelot ja toiveet huomioon todella hyvin. Sanoin etten halua epiduraalia, koska pelkään sen laittoa. Siinä kohtaa, kun ulvoin tuskissani, niin hän sanoi, että sopisiko, jos hän katsoisi mun selkää ja siellä olevaa tatuointia. Käännyin kyljelleni ja kätilö sanoi, että kyllä tässä on sen verran tilaa, että tuo saataisiin laitettua sittenkin. Hän siis ehdotti, että se paras apu tähän tilanteeseen olisi tuo epiduraali. Tässä kohtaa en tiedä kumpi oli tuskaisempaa; itse kipu ja supistukset vai pelko neulasta mun selässä, mutta menin hysteeriseksi. Kätilö pyysi lupaa kertoa, että miten tuo epiduraali laitetaan…hän kertoi, mutta en pystynyt kommentoimaan millään tavoin. Odotin muutaman supistuksen ja tuska oli niin suuri, joten pyysin kätilöä kertomaan uudestaan nuo vaiheet ja lupasin pohtia asiaa. Tuomas auttoi mut vessaan ja muistan kysyneeni, että uskooko Tuomas, että selviän siitä piikistä ja mitä mieltä on, että pitäiskö sellanen ottaa. Kuulemma selviäisin hyvin ja luvattiin pitää koko ajan kädestä kiinni. Niinpä mä sitten luovutin ja sanoin kätilölle, että laitetaan vaan. Tärisin pelosta ja monta kertaa tivasin, että joko pistetään ja ei saa pistää ilman, että kertoo :D No eihän se niissä tuskissa tuntunut juuri miltään…. mutta jumankekka, että se auttoi! Hetki ennen, kun vaikutus alkoi, niin mä jo mielessäni mietin, että oon kohta valmis anelemaan, että joku ampuu mut siihen paikkaan, koska kipu oli aivan sietämätöntä. Tästä sain ihan mielettömän helpotuksen…ei tuntunut juuri missään! Ennen, kun se pari tuntia tuli taas täyteen ja se tuska palasi…. tässä kohtaa anelin uutta annosta ja taas mentiin pari tuntia helposti eteenpäin… siitä horroksesta, kun heräsin, niin tuska oli taas moninkertainen ja kuinka ollakkaan oli aika ponnistaa. 

Ponnistuskipu oli tietysti aivan erilaista, kuin tuo muu tuska. Se vaihe kesti noin vartin, mutta siinä kohtaa mulla meinas usko loppua itseeni. Olin aivan loppu…niin henkisesti, kuin fyysisesti. Järjettömän väsynyt ja en vaan enää jaksanut taistella tuota kipua vastaan. Mä olin aivan varma, etten pysty enää ponnistamaan vauvaa ulos, mutta onneksi mua tsempattiin niin kätilön, kuin tuon miehen osalta ja muutaman ponnistuksen jälkeen kävin tajunnan rajamailla ja yhtäkkiä mun sylissä on maailman suurin ihme <3 Se fiilis, kun näet ensimmäistä kertaa oman lapsen ja se, että se on kauniimpi ja suloisempi, kun oot osannut edes uneksia, on aivan mieletön. Apua, mä en pysty ees kirjottamaan tätä ilman itkua :D Siinä vaiheessa, kun hoidettiin jälkivaihe ja sain yhden tikin, niin keskityin niin kovasti tuohon pieneen poikaan, että en osannut enää ajatella sattuiko joku vai ei.


Sitä autuasta ja ihanaa fiilistä kesti vain hetken, kunnes ahdistus palasi. Poika olikin melkein 700g pienempi, kuin kaksi päivää ennen synnytystä saatu painoarvio. Se siitä liian isosta vauvasta! istukka oli kalkkeutunut ja kätilö veikkasi ettei vauva ole saanut kunnolla ravintoa enää viikkoihin.. Syntymäpaino oli lähestulkoon sama, kuin kuusi viikkoa ennen synnytystä ultrattu painoarvio, kun tuota ennenaikaista käynnistystä pohdittiin. Tämä tietysti ahdisti mieltä ja eihän me sinne potilashotelliin tietysti näillä mitoilla päästy. Siitä vaan sitten osastolle. Ensimmäinen yö oltaisiin nukuttu pikkumiehen kanssa, kun tukit (pikkumies siis nukkui läpi yön), mutta huoneen toinen asukas huusi taukoamatta koko yön. Seuraava yö saatiin olla kahdestaan, mutta äiti ei saanut nukuttua, koska oli kamala huoli pikkuisesta ja hän huusi vuorostaan tasaisin väliajoin. Pojalla siis paino vaan tippui ja tippui ja pissaa ei saatu millään tulemaan. En oo edes osannut ajatella koskaan, että sitä voisi olla toisesta niin huolissaan ennen tuota kokemusta. Lastenlääkäri laittoi meidän ultraan vauvan kanssa ja siinä vaiheessa, kun kävellään ovesta, jossa lukee vastasyntyneiden teho-osasto, niin voitte kuvitella sen henkisen romahduksen. En ollut nukkunut päiviin…melkein viikkoon juuri ollenkaan. Synnytyksen jälkeen vain torkkunut muutaman hetken ja pää kävi aivan ylikierroksilla. Odotettiin lääkäriä ikuisuus ja saatiin tieto, että hän ei kerkeä sittenkään ultraamaan poikaa vielä. Saatiin uusi treffiaika reilun tunnin päähän. Tässä kohtaa pelon ja ahdistuksen rinnalle nousi kiukku. Meidän osaston kätilö sitten neuvoi meille kaikki mahdolliset kikat, että saataisiin poika pissaamaan ennen tuota deadlinea ja siinä yritettiin kaikkemme. Poika myös sain luovutettua maitoa melko usein, koska mulla ei tietysti ollut vielä maito noussut kunnolla. Kätilö tuli ovelta huikkaamaan, että valmistautukaa lähtöön, että hän hakee vain puhelimen mukaan ja sitten mennään taas…. itku silmässä aloin laittamaan vaippaa pikkumiehelle, kunnes tunsin lämmintä ja voi että sitä iloa! Mä en oo ikinä ollut niin onnellinen pissasta :D 


Saatiin tieto, että maanantaina päästään kotiin, kun on muutama pissavaippa saatu. Päästiin myös palkkioksi vihdoin sinne potilashotelliin! Ja olihan se ihan eri maailma! Ihanat sängyt, mega aamupala ja lisäksi vielä se vauvakuvaus. Saatiin maailman suloisimpia kuvia minimiehestä <3 Siellä vaan taas ei oikein mätsännyt tuon henkilökunnan kanssa…  Mun kokemus siis, että normi osastolla kamalat sängyt ja tuo, ettei saa nukkua vaikka oma vauva nukkuu, mutta jokainen henkilökunnasta kenen kanssa olin tekemisissä oli aivan ihania tyyppejä! Hotellissa taas puolestaan upeat puitteet ja oma rauha, mutta henkilökunta ei ollut kovin ystävällistä. Kiva kuitenkin, että pääsin kummankin vaihtoehdon kokemaan :)


Maanantaina päästiin sitten imetysahdistelun ja itkujen jälkeen kotiutumaan ja mäkin sain vihdoin rentouduttua ja hieman unta. Jännä miten hyvää teki nukkua muutama tunti :P Nemo otti tulokkaan vastaan upeasti ja siitä on kuoriutunut oikein kunnon vahtikoira <3 Muutama päivä, kun oltiin oltu kotona, niin ajattelin, että no täähän menee hyvin! Poika nukkuu paljon ja sen joutuu ihan herättämään syömään. Ei vitsit! Yöllä kaksi syöttöä ja samantien takaisin unille…no eihän tää niin vaikeeta ookkaan! Juuh…se ilo loppui lyhyeen, kun saatiin ilmavaivoja ja unet on vähäiset…. tai no mikä uni? Ihan hämärä käsite tässä taloudessa :D Pikkusen apua ollaan saatu Cuplatonista, mutta ei täysin. Tänään alkoi vielä D-tipat niin katsotaan miten nyt käy… jaiks! Tän takia mulla on vastaamatta puoliin onnitteluviesteihin ja soittamatta niille kenelle oon luvannut soittaa :D Meillä siis nukutaan vuoroissa… toinen nukkuu tunnin ja toinen koittaa rauhoitella poikaa ja vaihto… Greatness…eipä se vauva arki ainakaan heti vaikuta kovin leppoisalta. No tässä on vasta hetki takana ja ehkä se helpottuu, kun kaikki saadaan jonkinlainen rytmi ja opitaan ne omat tavat toimia :)




Mites sitten jatkossa? Kuten oon tännekin kirjoittanut, että kumpikin useampi lapsi haluttaisiin. Haluanko mä enää tän kokemuksen jälkeen? Tällä hetkellä rehellisesti; oon tyytyväinen mun rakkaaseen poikaan <3 Se mitä tulevaisuus tuo tullessaan ja päädynkö vielä uudestaan tähän henkiseen ja fyysiseen megarääkkiin, jää nähtäväksi. En halua sanoa, että tää jää nyt ainoaksi lapseksi, mutta tällä hetkellä fiilis on lähinnä sen kannalla :D 

Jokainen raskaus on erilainen. Niin myös saman äidin raskaudet ja tiedän sen kyllä. Se, että tykkäsinkö mä olla raskaana…en todella! Raskaus tuntuu sopivan joillekkin ja hienoa niin! Kaikille se ei sovi. Mites nää perus ”raskaana olevat naiset hehkuu”? Paskanmarjat. Minä en ainakaan hehkunu sekuntiakaan raskausaikana. Vaivoja vaan tuli toisensa perään… kuten tää toinen ”raskaus ei ole sairaus” juu oon aivan täysin samaa mieltä… tai no… siis eihän se sairaus ole, mutta ainakin mun kohdalla hyvin rinnastettavissa siihen. Olisinko mä voinut ite vaikuttaa asiaan jollain tavoin? Ainakin mä itkin lähestulkoon jokaisella neuvolakäynnillä oloa ja pyysin neuvoja ja vinkkejä joka ikiseen juttuun ja toimin niiden mukaan, mutta ei mitään apua. Toivon myös, että jokainen synnytys on erilainen ja seuraava, jos siihen lähden, on täysin vastakohta tästä. No se jää nähtäväksi. Onneksi tälläistä ei tarvitse nyt miettiä, vaan voi keskittyä täysin tuohon rakkaaseen pikkupoikaan <3


TÄSTÄ ETEENPÄIN VOIT JATKAA LUKEMISTA TURVALLISESTI!


Ne positiiviset asiat; En oo ikinä kokenut niin vahvoja fiiliksiä mistään, kun nähdessäni tuon ihanan pojan. En oo koskaan nähnyt mitään niin suloista ja kaunista, kuin tuo minimies <3 Pakko myös hehkuttaa isää! En olisi ikinä missään hetkessä selvinnyt tuosta koitoksesta ilman meidän iskämiestä! Sain upeeta tsemppausta ja taisin olla ainoo, joka pelkäs, että iskä pyörtyy synnytykseen, koska se ei ollu ees lähellä :D Oon niin kiitollinen ettei mun tarvinnu kokea sitä yksin, vaan yhdessä. Myös nämä ensimmäiset viikot on mennyt hienosti ja kumpikin ollaan otettu sitä vastuuta vauvan hoidosta, kuten oli tarkoituskin. Moni sanoi siinä vaiheessa, kun kyselivät noita isyyslomia, ettei kannata ihan alkuun ottaa turhaan…no meillä ei ainakaan ollut turhaan! Nää kaks viikkoa tuli enemmän, kun tarpeeseen ja ilman näitä mä varmaan makaisin uudestaan sairaalapedissä, kun päässä olis flipannu :D

Mun perhe <3

Positiivisena myös yksi fyysinen juttu eli raskausarpia en saanut yhtään! Olin ihan vainoharhanen niiden kanssa koko raskauden, mutta silti en jaksanut rasvata itteäni, kun ehkä kaksi tai kolme kertaa :D Hyvä tuuri siis jonkun asian kanssa! Tosin nää pikkumiehen ruokatankit on ottanu hieman osumaa, mutta se on vähäistä, kun muuten näiltä säästyttiin :)


Ollaan keretty myös käymään jo kaksi kertaa neuvolassa ja minimies on kasvanut upeasti! Ei siis enää mitään paniikkia painon putoamisesta. Ihana tieto oli ja ehkä vähän poisti tätä imetysahdistusta; on tällä hyviäkin seurauksia, vaikka vaikeelta tuntuukin. Niitä en ollu aikasemmin vielä huomannu :P En taida vieläkään avautua tästä aiheesta sen enempää, kuin ennen synnytystä. Fiilikset siis samat eli ei oo mun juttu. Toki yritän parhaani, mutta kivaa tästä ei saa tekemälläkään. Katsotaan miten jatkossa :)



Eilen sain myös puhelun kätilöltä ja sain käydä tuota synnytystä läpi. Se on mun mielestä hienoa, että tällainen
mahdollisuus tarjotaan! Josko se traumaattinen fiilis katoaisi pikkuhiljaa tuostakin hommasta ja muistaisi enää vaan sen lopun, kun sai minimiehen syliin :)

Näin! Eli tälläinen aloitus tauon jälkeen :D Nyt on ne pahimmat kirjoitettu ylös ja päästään jatkossa tähän vauva arkeen jne. keskittymään.Tänään käytiin myös ensimmäistä kertaa vaunulenkillä, ah miten ihanaa päästä ulkoilemaan kunnolla pitkästä aikaa :) Meillä juhlitaan myös ensimmäistä isänpäivää ylihuomenna ja nimijuhlia suunnitellaan eli pelkkää juhlaa meidän loppuvuosi! Koitan kirjoitella mahdollisimman nopeasti lisää ja ensi kerralla hieman positiivisempia juttuja. Tuosta synnytyksen kulusta niin moni kysellyt, että halusin siksi jakaa pääkohdat tätä kautta. Nyt me aletaan valmistautua iltaunille, kun leikkiminen alkaa jo väsyttää tältä erää :)