Kaksplus.fi

lauantai 30. huhtikuuta 2016

Me saatiin talo!

Voi kyllä! Nyt se on totta! Meillä on oma talo :) Oma ihana koti, jossa on tilaa kaikille ja arki helpottuu. Tää on ollut jo jonkin aikaa tiedossa, mutta en oo uskaltanut hehkuttaa ennen, kuin nimet on paperissa ja nyt on! IHANAA! <3



Uskomatonta miten kaikki kävikin sitten lopulta äkkiä! Ja miten kaikki aikataulut saatiin sumplittua just passelisti ettei välimuuttoja vuokralle tarvittu. Olin aivan satavarma, että kyllä me jonnekkin joudutaan välissä menemään laatikoiden keskelle ja kattelinkin jo valmiiksi vuokra-asuntoja. Onneksi turhaan :) 


Kaupoille matkustava murunen <3

Me siis muutetaan ”maalle” kuukauden päästä :) Sijainti on meille ihanteellinen, koska ollaan vielä lähellä kaupunkia, mutta kuitenkin paremman matkan päässä kummastakin mummolasta ja valmiiksi meille oikeassa suunnassa. Kuitenkin jos jonnekkin lähdetään niin on se suunta lähes aina Pälkäne-Lammi-Lahti akseli. 

Oon aina viihtynyt joko mahdollisimman ydinkeskustassa tai vaihtoehtoisesti maalla omassa rauhassa, kunhan matka kaupungin hulinaan on kohtuullinen. Tää välimallin ratkaisu, joka meillä nyt on oli järkevä siinä kohtaa, kun tämä ostettiin. Kuitenkin se on ollut se välimalli eikä missään kohtaa lopullinen vaihtoehto. Nykyinen alue on kiva, mutta kyllä oon kaivannut hieman erilaisia näkymiä ikkunasta. Joko siis se Hämeenkadun hulina tai sitten metsä ja linnunlaulu. No keskustassa asuminen ei ole meille enää vaihtoehto monestakin syystä, joten Längelmävesi omasta ikkunasta ja rauhallinen maalaistunnelma on aivan uskomattoman hieno ratkaisu :)



Mä en tiedä miten maltan odottaa vielä kuukauden?! :D No toki kai sitä pitäisi keretä pakkaamaan ja hoitamaan ”muutama” asia ennen muuttoa eli ehkä nuo viikot kuluu äkkiä, toivottavasti!


Kauppapäivän aamuun herättiin iloisesti :)

Yksi asia (tietysti itse talon lisäksi), josta oon erityisen onnellinen on se tieto, että nyt ei IHAN OIKEESTI tarvitse muuttaa vuosikausiin! Eiköhän tässä oo meidän perhe jo muuttanut enemmän, kuin omaksi tarpeeksi :D Nyt saa alkaa siis ihan todella luomaan sitä ikiomaa kotia eikä mitään välimallin ratkaisua. Hienointa asiassa on se, että voidaan luoda se pysyvä koti ja ympäristö Danielille. Siitä oon haaveillut eniten koko tässä projektissa :) Eli siis täällä super onnellinen mama tällä hetkellä! Tänään päästäänkin treffeille juhlistamaan asiaa, siitä lisää myöhemmin ;) Ihanaa vappua kaikille! <3

torstai 28. huhtikuuta 2016

Turvallisuus ennen kaikkea!

Daniel kasvaa huimaa vauhtia ja turvakaukalo alkoi käydä ahtaaksi. Samoin tuo vauva-asento alkoi ahdistamaan poikaa, joten päätettiin hommata turvaistuin. Parin illan googlettelu ja pää aivan pyörällä! Minkälainen? Isofix vai turvavyökiinnitteinen? Mitä eroja näillä on? Palkki vai ei palkkia? Ainoa selkee asia oli, että istuimen on oltava selkä menosuuntaan. Mistä me siis saadaan apua tän kanssa? No BabyStylesta tietysti ;)

kuva: cybex-online.com

Kävästiin siis alkuviikosta BabyStylessa ja oltiin sovittu budjetti istuimelle. No pitikö meidän budjetti? Lasketaanko budjetin tuplaus budjetissa pysymiseksi? :D Apua… No nyt ainakin Deetsu matkustaa turvallisesti, se on pääasia! :)


Olin siis bongannut netistä tarjouksessa olevan istuimen, jota lähdettiin lähtökohtaisesti ostamaan. Se meille esiteltiin ensimmäisenä ja jo esittelyvaiheessa huomasin Tuomaksen naamasta, että se ei todella ole tämä, jonka kanssa poistutaan liikkeestä :D Asennus vaikutti hankalalta ja kyseessä oli turvavyökiinnitteinen istuin. Meillä on autossa isofixit, joten miksi niitä ei hyödynnettäisi? Kuitenkin jo itsellä on turvallisempi olo, kun istuin on kiinni isofixeillä. Tuntuu ettei kaikki vastuu ole itsellä sen turvallisesta asennuksesta. Siis toki on! Mutta turvavöiden ja lisähihnojen kanssa pelaaminen ja niiden asentaminen tuntuu riskimmältä, kuin isofix-alustan asentaminen.

Kuva: cybex-online.com

No niin ja siihen itse asiaan! Me siis päädyttiin lopulta ostamaan Cybexin Sirona ja mä oon aivan rakastunut <3 Onhan toi nyt ihan huippu! Varsinkin tuo 360 kääntyminen, joten lapsi on helppo laittaa autoon. Kääntää vaan istuimen ovelle päin ja siinä! Eipä enää paljon helpompaa vois olla :)



Myöskin tuo kallistus on oikeinkin passeli ominaisuus! Eli siis, kun lähdetään reissuun voi istuin olla ”pystyasennossa” Ja siinä kohtaa, kun lapsi nukahtaa, niin se voidaan kallistaa makuuasentoon. Eipä tarvitse pään roikkua ja kiukun määräkin varmasti vähenee, kun ei tarvitse olla hereillä vauva-asennossa :)

Kuva: Babystyle.fi


Eli siis rahaa meni reilusti enemmän, kun tarpeen oli ja vieläkin on pieni tuhlauskatumus :D Tosin tää nyt ei mun mielestä lopulta ollut tuhlausta. Turvallisuus on tärkeintä tässä asiassa ja meneehän tää istuin ainakin neljä vuotiaaksi eli pitkäikäinen juttu kyseessä :) Tällä lyhyellä käyttökokemuksella en voi muuta, kuin erittäin lämpimästi suositella kyseistä istuinta! Ihanan helppo ja uskomattoman toimiva. Yleensä oon se tarjoushaukka ja juoksen alennusten perässä, mutta joissain asioissa ei vaan kannata ottaa sitä halvinta vaihtoehtoa. Mun mielestä tää on yksi asia, jossa tärkeintä on kaikki muu, kuin hinta :)

Tuolissa myös sivuttaistörmäyksen pehmentämiseksi lisäsuojat.

tiistai 26. huhtikuuta 2016

Puoli vuotta

Oh my! Miten tää aika juoksee näin kovin? Ihan just vasta mulla oli järjettömän kokoinen maha ja ihan hetki sitten koin ne tuskaiset 20tuntia synnytyssalissa. Ja yhtäkkiä tuo rakas lapseni onkin jo puoli vuotta! Miten tää on mahdollista? :D


Daniel siis täytti 6kk viime lauantaina. Meillä kävi kakkukaffeilla Pälkäneen mummi ja pappis sekä enomies. Mummi ja pappis oli hommannut Danielille tän hetken parhaan jutun eli siis tuollaisen laulavan koiran. Se on ihan hurjan hauska ja Daniel osaa sitä itsekin (valitettavasti :P) painella päälle. Kauankohan menee, että tulee noi laulut ja lorut korvista? :D



Samoin Daniel sai ihanan pyörän! Mummi ja pappa oli hommannut siis ensipyörän pojalle :) Pyörä tosin tulee meille vasta muuton jälkeen mikä on hyvä juttu! Ja onhan se ”vasta” 10kk alkaen eli hetken sitä saa katsella. Mutta kuinka ihanaa! Tuo pikkuriiviö kasvaa niin nopeasti ja joka päivä oppii uusia tapoja koittaa liikkua, joten varmasti päästään syksyllä tuota testaamaan! :) Kiitos siis mummille ja pappikselle <3


Kävästiin me myös Danielin kanssa Ideaparkissa viime perjantaina ja hommattiin meidän lahja eli siis löydettiin tuollainen ihana Newbien haalari sekä keväinen vk-takki! Nää oli vielä kaiken lisäks tarjouksessa eli ei tarvinnut kovin tuhlata ;) Tuollaista vk-takkia oon kaipaillut, kun haalari meillä on, mutta tuo poika hikoaa aivan järjettömästi! Toi on siis näppärä, jos ollaan autolla liikkeellä eikä pitkiä aikoja ulkona ja kohtahan (toivottavasti!) on jo sen verran lämmin, että tuo piisaa muutenkin :) Käytiin ensin Ideaparkin lastenliikeet läpi, mutta 99e takista, joka menee muutaman kuukauden? Joo morjens :D Tää Kappahlin 29,90e -25% on meille oikein hyvä vaihtoehto ;)


Muille olin tehnyt marjakakkua ja kinkkupiirakkaa, niin pitihän itse sankarin saada myös oma ”kakku”! Löysin kaapin uumenista tuollaiset mehujäämuotit ja niihin tein Danskulle omia herkkuja. Muotissa on höyrytettyä omenaa, joka on muussattu sekä osassa puolukoita ja osassa mustikoita. Sekaan laitoin myös hieman Ella’s Kitchenin mansikkasosetta. Nää maistui oikein hienosti! Ainoo ongelma noiden kanssa oli, että tuolta tuli hyvin nopeasti se tikkuosuus vastaan ja jätski piti ottaa pois kädestä ja irrottaa muotista. Voi sitä kiukun määrää :D Mutta hienosti meni nuo jäiset palaset myös omin sormin :) Täytyykin jossain kohtaa panostaa tällaisiin hieman turvallisempiin vaihtoehtoihin, koska täähän on aivan superhyvä herkku lämpimällä kelillä!


Myös mustikat on pop! Paitsi pyykkäyksen kannalta :D

Meillä tuli viime hetken muutoksia viikonlopulle ja vietettiin se siis kotosalla ja sunnuntaina käytiin ajelemassa hakemassa mummin ja papan auto huoltoon. Herra päätti, että alla oleva asento on kiva nukkua kaukalossa :D Muutenkin taitaa tulla turvaistuimen ostaminen ihan just ajankohtaiseksi, kun ei tossa vauva-asennossa kukaan tietty viihdy enää, kun istuakin voi ;)


P.S.


Me päästiin mukaan Kaksplussan kansikuva äänestykseen! Äänestyksessä on meitä Kaksplussan blogiverkoston äiti-bloggareita! Ollaan Danielin kanssa äänestyksessä numerolla 7, niin käykäähän ihmeessä kurkkimassa meidän esittely ja äänestämässä meitä! <3 Olisi ihana päästä kokemaan tuollainen päivä! :)


sunnuntai 24. huhtikuuta 2016

Uutta meikkipussissa: Lips are everything

Tähän väliin hieman hömppää! Mä oon aivan totaalisen hurahtanut huulipuniin! Jo muutaman vuoden mun lookki on ollut huulipuna tilanteen mukaan ja vaan ripsienpidennykset. No tällä hetkellä (nyyyyyyyh!) mulla ei oo niitä pidennyksiä eli siis ripsarin kanssa pelataan, mutta hyvin neutraalit silmät ja sitten korostan niitä huulia. Nykyään tulee meikattua silloin, jos on jonnekkin ihmisten ilmoille menoa, muuten ihan ”kauniisti” naturellina mennään lenkkipoluilla :P

Kylie Cosmetics Koko K ja Kourt K. Kat von D Lolita ja Lumenen huultenrajaus 2

Mun ehdoton huulipuna rakkaus on MAC:n huulipunat! Ne on vaan niiiin hyviä! Mulle onkin siis kertynyt niitä muutama. Kaks neutraalimpaa; Hue ja Velvet Teddy sekä kaksi räikeempää eli Pink Pigeon ja Rihannan tummanpunainen kampanjaväri. Näillä pääsee jo pitkälle! Mä oon aivan rakastunut tuohon pinkkiin! Se vaan jotenkin sopii aivan äärimmäisen hyvin mulle. Ei oo liian kylmä tai lämmin sävy. Eli tässäkin kannatti luottaa ammattilaisen silmään ja mielipiteeseen, yleensä itse tulee vaan napattua se kivan värinen eikä ajattele kunnolla, että mikä sävy sopii kenellekkin :) Suosittelen siis kysymään apua huulipunakaupoilla ja kokeilemaan eri värejä! 



No näiden lisäksi mulle on tullut kauhee himo nestemäisiin huulipuniin :D Ensinnäkin mun ihana veljeni ja Jenni toi pääsiäisenä Tukholmasta tuliaisena Kat von D:n nestemäisen huulipunan! Ja uskomattomalla ninjailulla sai mulle just tasan sen sävyn minkä halusin ja mikä on aina joka puolelta loppu, eli Lolitan <3 Tää on aivan uskomattoman ihana! Tummahko, mutta just passelin värinen! Me likey!



No mistäs sitten lisää nestemäisiä punia? Mac:n pisteellä kävin kurkkimassa vaihtoehtoja, mutta eipä siellä ollut sellaista sävyä, jota etsin. Mitä punia on hypetetty ja mitkä on hyviä? No minähän pamautin ja tilasin Kylie Jennerin hypetetyt huulipunat kahdessa eri sävyssä! OMG! Vihaan tota lyhennettä normaalisti, mutta tähän väliin se on pakko heittää :P Noi on ihan supereita! Ja pysyy aivan pirun hyvin. Ensin tilasin sävyn Kourt K, joka on ihana tosi syvän tummanlila. Tää ei nyt ehkä oo se joka paikan väri, mutta aivan ihana! Mä tykkään käyttää ”statement” värejä, joten tää oli hyvä lisä kokoelmiin.



Toisen Jennerin punan tilasin ”joka päiväiseen käyttöön” eli ns. arkipunan. Sävy on Koko K ja tää on ihan superi! Tein oikeen valinnan kyllä, kun pohdin kahden sävyn välillä ja päädyin tähän :) Kaunis, aavistuksen vaaleanpunainen nude ja levittyy ihan uskomattoman hyvin. Tätäkin yksi kerros, anna kuivua ja pysyy ihan ikuisuuden! Sen mitä oon tätä käyttänyt, niin en oo viitsinyt edes roudata punaa mukana, koska ei oo tarvetta korjailla. Kyllä kannatti tilata! :)




Näin, eli siis aurinkoisena päivänä BB naamariin, aurinkolasit silmille ja joku kiva puna. Siitä on tän mamman lookki tehty ;)

Koko K

torstai 21. huhtikuuta 2016

Sormiruokaa

Me aloitettiin sormiruokailu pari päivää sitten! :) Tää on sotkuista puuhaa, mutta Danielin mielestä hurjan hauskaa! Myös äiti tykkää, koska tällöin on aikaa juoda itse kuppi kahvia tai syödä jotain pikaista samalla. Mielettömiä hymyjä ja kiljahduksia tulee siinä kohtaa, kun poika tajuaa, että äiti syö samaa ruokaa <3 Hassunhauskaa on myös Nemo-siskon mielestä, kun koko ajan saa siivota :D


Aamupalaksi meillä on puuroa eli siihen ei olla vielä yhdistetty sormiruokaa. Lounaalla Dani saa ensin normisatsin maitoa ja sen jälkeen siirrytään syöttötuoliin. Yleensä tässä kohtaa meillä on esim. avokadoa tai jotain vastaavaa. Kananmunaa myös testattiin, mutta se ei kelvannut ainakaan vielä. Muuten on kaikki mennyt hienosti alas! Tai no alas ja alas, mutta suuhun ainakin maisteluun :P



Päivällisen aikaan syödään kasvis/kana tai kasvis/nauta sose reiluun puoleen väliin ja sitten höyrytettyjä kasviksia omin sormin. Loppu soseesta menee siinä ohi mennen omien syömisten välissä :)

Porkkana suussa on kiva hengailla :D
Välipalaherkkuja meillä on avokadon, banaanin ja maissinaksujen lisäksi jäiset marjat! Tällä hetkellä meillä on pakkasessa Pälkäneen papan poimimia puolukoita ja kyllä niitä maistellaan innolla! Vähän oli ilme sellanen, että mitä hittoa, kun ekan kerran laitoin puolukoita tarjottimelle eteen :D Näillä on hyvä treenata pinsettiotetta ja ainakin puuhaa niistä saa hyvin.


Paljon on tullut vastaan ihania reseptejä herkuista, joita pitää kokeilla! Vielä ollaan siis menty tää ensimmäinen viikko ihan noilla tutuilla mauilla ja ilman sen kummempia kokkailuja. Paljon oon kuitenkin aiheesta lukenut ja selaillut muiden blogeja. Tää viikko on taas ollut melkoista juoksemista, joten josko ensi viikolla olisi paremmin aikaa kokeilla uusia juttuja. Ja onhan se hyvä aloittaa noista tutuista! Eli siis meillä on soseet kasattu ”jääpaloista” aina edellisenä iltana. Nyt on ollut ne perus; peruna, porkkana, bataatti, parsakaali ja silloin tällöin myös pala kesäkurpitsaa. Tän sekaan aina puolikas jääpala kanaa tai nautaa. Eli siis lähdettiin helpoimman kautta ja nyt oon noita tuttuja kasviksia pilkkonut tikuiksi ja höyryttänyt.



Löysin aiheesta ihanan blogin sekä blogin facebook ryhmän, jossa on hurjasti ideoita ja hyviä keskusteluja aiheesta :) Ihanaa, kun asioista keskustellaan hyvässä hengessä ja miten luovia ihmiset onkaan! Sitä helposti jämähtää niihin makuihin ja tapoihin tehdä, jotka itse toteaa toimiviksi eikä osaa enää ajatella muita vaihtoehtoja. Eikun tonne surffailemaan ja varmasti löytyy hyvin ideoita ja mikä parasta myös vinkkejä yhteiseen ruokailuun! Oon siis päättänyt koittaa yhdistää oman syömisen päivällä noihin Danin sormiruokailuhetkiin, jotta saadaan hieman sitä yhdessä syömisen meininkiä ja mäkin syötyä paremmin :)



Näin meillä siis syödään tällä hetkellä! Sotkua ja monta vaatekertaa per päivä, mutta muuten upeeta nähdä miten lapsi kehittyy ja miten joka kerralla sitä ruokaa maistellaan enemmän ja pidempään. Myös jäisen marjan metsästyksestä aiheutuva ilo saa hymyn myös äidin huulille :)


maanantai 18. huhtikuuta 2016

Pihan sisustus(hulluus)

Nyt kun haaveillaan talosta, niin mulle on tullut aivan järjetön pihan ”sisustamisen” tarve…kaiken muun sisustamisen ohella tietysti :P Ollaan kumpikin haaveiltu pihasta ikuisuus… tosin varmasti eri syistä :D Nyt, kun on kevät ja ilman lämpenee, niin tuntuu kaikki lehdet ja kaupat pursuavan pihajuttuja. Ihanaa!


kuva: ikea.com

Yks aivan ehdoton juttu, mitä pihalleni haluaisin on tuollainen katos, johon saa kauniit valkoiset verhot. Vielä voi olla valkoiset, kun kukaan ei juokse niitä päin kuraisilla käsillä viittä kertaa päivässä :P Katokseen on sitten ihana ripustaa erilaisia valoja ja koristeita. Nään jo melkein unta tällaisesta! Tuossa hetki sitten, kun poikettiin Ikeassa hakemassa Deetsulle syöttötuoli, niin bongasin tuon aivan ihanan katoksen! Ja mulle tuli yllätyksenä sen melkoisen huokea hinta! Eihän se ilmainen ole, mutta odotin useampaa satasta.


kuva: Pinterest
kuva: ikea.com


Katoksen ja valojen lisäksi rakastuin aivan täysin tällaiseen sohvahässäkkään, joka sopisi terassille hienosti! Plussana tossa on tuo varjo, niin voi istuskella myös pienen miehen kanssa ”auringossa” :) Ihana kokonaisuus! Ja sopis hienosti ton katoksen kaveriks pihalle ;)


kuva: preeco.fi

Mitäs sitten? Upeita tekstiileitä tietysti! Aivan mielettömiä istuintyynyjä ja pöytäliinoja nyt joka puolella. Kuosit on aivan täydellisesti mun makuun! ”Harmillisen” paljon vaan on tänä kesänä näköjään sinistä kaikessa. Sinisessä ei oo mitään vikaa, mutta se ei ihan kuulu niihin mun lemppariväreihin. Toki oikeessa sävyssä kiva :) Istuintyynyjä siis täytyy hamstrata siinä kohtaa, kun tietää, että kuinka ison pöydän ja kuinka monta tuolia voi hommata! Ja tietty se mätsäävä pöytäliina. Tuntuu ettei hetkeen oo ollut pöytäliinat muodissa? Onkohan tää joku pöytäliinojen uusi tuleminen, kun niitä tuppaa nyt olemaan joka puolella? Tai vaihtoehtoisesti en oo vaan kiinnittänyt huomiota niihin aikaisemmin :P


kuva: ellos.fi

kuva: hm.com

Jaaaaa sitten ulkotulet ja lyhdyt! Oon kynttiläfanaatikko. Sisällä kynttilöitä, parvekkeella kynttilöitä ja joka puolella kynttilöitä. Eli siis ehdottomasti pihaan ihania (mielellään valkoisia :P) erikokoisia lyhtyjä! Ennen ostettiin kassikaupalla parvekkeelle soveltuvia kynttilöitä ja jatkossa ulkotulia ja lyhtykynttilöitä!


kuva: ikea.com
kuva: ikea.com

Eiköhän siinä oo pihaa kerrakseen! Enää puuttuu se tärkein eli itse piha :P Tosin sekin saattaa olla lähellä, jos viimeiset palaset loksahtavat paikoilleen! Ainakin suunnitelma sen varalta on valmiina eli puoli voittoa jo ;)


kuva: ikea.com

torstai 14. huhtikuuta 2016

Torstai on toivoa täynnä!

Meillä oli tänään tän viikon ensimmäinen päivä, kun ei ollut mitään aikataulutettua tekemistä. Ihanaa! Puuhasteltiin siis kaikkea kivaa :) Aamusta normi aamupuuhat ja leikittiin ekoihin päikkäreihin asti. Päikkäreiden aikana tää äiti päätti pystyttää ”valokuvaamon” meidän olohuoneeseen… :D Jep jep… Kannattaiskohan laittaa ostoslistalle ihan kameran jalka? :P Meidän teline siis koostui Deen syöttötuolista ja kirjoista.


No aikani testailin, että kaikki säädöt on kunnossa ja saadaan hyvästä kohtaa otettua yhteiskuva, kun poika herää… pistin kymmenen kuvan sarjoja menemään ja niitä otettiin varmaan se kymmenen…. kaikki alla olevaa laatua :D Amatöörivirhe oli olla kattomatta kuvia kamerasta muuten, kuin hyvin hyvin pikaisesti ja lopettaa kuvaus. Sitten iloisesti peset meikit naamasta ja vaihdat ne kuluneet verkkarit jalkaan ja sitten vasta alat lataamaan kuvia koneelle… voin kertoo että muutama kirosana meinas tulla, kun näin ton lopputuloksen :D


Unohdettiin siis kuvaus ja lähdettiin lenkkeilemään. Josko ulkoilma piristäis ja kohentaisi fiilistä :) No hetkellisesti näin oli :P Lenkin jälkeen käytiin vielä kaupassa nappaamassa tän viikon uudet maut testiin!


Kotiin, kun päästiin niin aloitettiin kokkaaminen! Uutena tuotteena meillä on keittiössä ihana MicroGourmet, jolla voi helposti ja näppärästi höyryttää mikrossa. Ja ei, mikron säteily ei pääse tuon materiaalin läpi, vaan ruoka on siellä suojassa ja kypsyy turvallisesti ja säilyttäen kaikki ravintoaineet ja vitamiinit ruuassa :) Me siis aloitettiin meidän höyrytyshommat tänään omenalla ja mangolla! Tuli aika kivan makuinen sose! Koitetaan siis keksiä tuon banaani-avokado mössön tilalle joku toinen herkku :D Sitä menis niin pirusti, että ihan vatsan toimivuuden vuoksi. Tää sai hyvän vastaanoton, mutta ei tainnu vielä viedä voittoa banskusta :P


Hedelmäsoseen lisäksi tehtiin nautaa ja ja hommattiin seuraava vilja eli ostettiin ruispuuroa. Nauta on valmiina jo pakkasessa jääpalamuoteissa odottelemassa lauantaita. Huomenna aamusta siis otetaan tuo ruispuuro testiin ja odotellaan pari päivää, jotta nähdään mahdolliset reaktiot :) Kaikki viljat ajattelin maistattaa läpi tässä lähiaikoina, vaikka varmasti pääasiassa puurona meillä on ihan normaali kaurapuuro. Tosin eipä sitä vielä tiedä, jos joku muu vie vielä voiton! Meillä siis syödään pääsääntöisesti ihan Elovenan kaurapuuroa. On meillä kaapissa myös tuollaista ns. vauvapuuroa, jonka jauheen voi vaan sekoittaa veteen. Ihan varmuudeksi, jos on kiire saada puuro lautaselle, niin ei tarvitse odotella keittämistä ja jäähdyttelyä :)



Sitten alkoi kokkailu aikuisille ja hupsista taas oli mennyt päivä huminalla ohi! Mitäs me tänään opittiin? No välillä on hauska tehdä jotain "hömppääkin" kotitöiden ja normihommien lomassa. Samoin, että lenkkeily ja kokkailu on kivaa ja valokuvauksen suhteen taidetaan pysyä näissä selfiemäisissä kännykkäkuvissa :P