Kaksplus.fi

lauantai 29. lokakuuta 2016

The Voimistelukeskus

*Yhteistyössä Suomen Voimistelutuote

Noniin vihdoinkin takaisin tähän aiheeseen, meidän voimistelukeskus sai siis puolapuiden lisäksi aivan ihanat voimistelurenkaat! Näissä voi roikkua ja heilua ja tehdä ihan mitä vaan. Parasta mun mielestä näissä on ehdottomasti se, että hauskuuden ja yhdessä tekemisen kautta lapset saavat liikunnan ja voimistelun osaksi arkea. Näissä kehittyy moni samalla moni asia; niin kunto, kuin reaktiokyky ja tasapaino ja vaikka mikä. 



Meidän voimistelurenkaat on nuo puuvalmiit. Rakastan valkoista ja haluan suurimman osan kodin sisustuksesta ja huonekaluista jne. valkoisena. Tässä kohtaa kuitenkin päädyin noihin kauniisiin puunvärisiin renkaisiin. Ne vaan jotenkin vei mun sydämen ja valkoiset renkaat valkoisilla hihnoilla tuntui jo liian valkoiselta, jos se on mahdollista :D Hihnat meillä on nuo valkoiset Deluxe hihnat, joiden kantavuus on 300kg. Eli voi temppuilla huoletta vaikka miten ja kantavuus ei tule vastaan :) 




Mukana saatiin kattokiinnikkeet palomiehenhakasilla, jotka huojensi mun olotilaa hurjasti. Pohdin siis siinä kohtaa, kun pakettia odotin, että mitenköhän nuo saadaan tarpeeksi hyvin kattoon kiinni. Eipä ollut se ongelma! Vielä, kun itse katto kestää, niin ei hätää :P



Hihnat on pitkät, joten voimistelurenkaat on mahdollista säätää käyttäjän mukaan oikealle korkeudelle. Se on aina kaikessa ihan super hyvä! Varsinkin meidän perheessä, kun äitin ja iskän pituusero on vaivaiset 30cm ja siihen sitten lisätään tuo vaahtosammutin ja tuleva sisarus, niin korkeussäätö asiassa, kuin asiassa on ehdoton. 




Ainoa miinus hommassa on itseasiassa mun ihan oma moka. Tilausvaiheessa mietin asioita mahdollisimman pitkälle. Eli, että voimistelurenkaat menevät mahdollisimman pitkään ja niistä on hyötyä niin lapsille, kuin aikuisille. Otin siis renkaat aikuisten koossa. Ne nähtyäni ja asiaa tarkemmin ajateltuani, olisin voinut ottaa kaikesta huolimatta nuo lasten kokoiset. Lasten kokoiset voimistelurenkaat olisivat sen verran pienemmät ettei pienet päät mahdu renkaan läpi ja näin ollen aiheuta vaaratilanteita. Tosin meillä vielä pitkään voimistellaan näillä vain vanhempien valvonnassa ja yhdessä, joten sikäli en näe akuuttia vaaraa, mutta kyllä taitaa mennä tilaukseen myös nuo lasten kokoiset, niin niitä voi sitten vaihdella käyttäjän mukaan :)


Nyt on lasten leikkitilassa voimistelukeskus ja monipuolista tekemistä koko perheelle! Oon todella iloinen näistä ja varsinkin niiden mukana tuomasta perheajasta :)


Kurkatkaahan Suomen Voimistelutuotteen muutkin laadukkaat ja kotimaiset tuotteet! Valikoimista löytyy näiden kauniiden voimistelurenkaiden ja puolapuiden lisäksi mm. ulkokäyttöön vastaavia.


*Voimistelurenkaat saatu yhteistyön kautta.

keskiviikko 26. lokakuuta 2016

Laiska äiti?

Siinä kohtaa, kun pursuat itse onnea ja päätät, että on aika kertoa muillekkin siitä omasta onnesta, niin ei tule ensimmäisenä mieleen se tökeröiden kommenttien tulva, jonka raskausuutinen tuo tullessaan. Jos se kommentti ei koske ulkonäköä, niin se koskee niitä valintoja, joita teet. Teit miten päin vaan ja valitsit minkä tahansa lähestymisen tulevaisuuteen, niin aina teet väärin. Onkohan olemassa edes asiaa, josta joku ei keksisi moitittavaa?

Tää on itseasiassa mulle nyt uusi asia, josta mua kritisoidaan. Tätä ei tullut vastaan vielä esikoisen aikana. Kommentit menee aikalailla näin: ”Jaa eikö työntekö kiinnostanutkaan?” ”Nii sä et sit meinaa mennä ollenkaa enää töihin?” ”Onks kivempi löhötä himassa, kun tehdä oikeita töitä?” ”Just, no sua ei sit työelämä hotsita enää?” Anteeks, mutta mitähän hittoa!?


Se, että näitä kommentteja tulee niiltä lähimmäisiltä, joille kerrottiin vaivihkaa ja se, että kommenttitulva vaan kasvoi, kun tieto raskaudesta tuli julkiseksi, on ihan uskomatonta. Jos sun ystävä on haaveillut toisesta lapsesta ja soittaa sulle, että et usko miten ihanaa, nyt meille tulee se toinen vauva, niin vastaatko sä siihen, että ”Jaa eiks huvittanu enää mennä töihin?”. Siinä kohtaa lytätään kyllä se toisen ilo ja onni aika nopeasti. Toivoisitko omalle kohdallesi tuollaista kommenttia? Aivan, en uskonutkaan. Vaikka se olisi heitetty kuinka ”läpällä” tahansa, niin ei se todella ole asia, jonka ensimmäisenä haluaa kuulla.

Suurin osa näistä kommenteista tulee miehiltä ja lapsettomilta naisilta. Onko tää siis miesten osalta vaan ajattelemattomuutta? Eikö ne tosiaan tajua? Entäs naisten? Kateutta?

Äitejä on monenlaisia ja lapset on kaikki erilaisia, mutta omalla kohdallani, kun tätä pohdin, niin kyllä tää äitiys on kovempaa työtä, kun mun päätyö. Mä oon tässä kiinni 24/7 ilman taukoja ja lomia. Lapsen hoidon lisäksi hoidan koko kodin. Tän kaiken lisäksi teen viikosta riippuen vaihtelevan määrän Tupperware työtä. Tän lisäksi kirjoitan ”vapaa-ajallani” (lue: yöllä) blogia. Tän lisäksi koulutan itseäni kahtena iltana viikossa ja vielä kirsikkana kakun päällä, palaan välissä sinne päätyöhöni. Ja minä sitten pakoilen työntekoa ja laiskottelen kotona sohvan pohjalla, koska se on sitten vaan niin mukavaa?


Mä voin luvata ja vannoa, että jos koittaisin pakoilla työntekoa, niin keksisin ihan pikkusen helpomman ja vähemmän työlään tavan tehdä sen, kuin lasten teko. Lapsia tehdään rakkaudesta, ei tekosyyksi. Tai no ylipäätään lapsia ei tehdä, niitä saadaan ja jokainen on yhtä ihme ja maailman onnellisin tapahtuma. Myöskin siinä tilanteessa mä käyttäisin mun "vapaa-ajan" sohvan pohjalla, enkä yllä mainitsemieni asioiden tekoon.

Meidän lapsille siis tulee noin 1,5 vuotta ikäeroksi. Mä koitan miettiä tätä vähän nyt työnantajan näkökulmasta. Mä oon ihan himpun auki 30-vuotias nainen, jolla on yksivuotias esikoinen ja haluan toisen lapsen. Menen töihin ja takaraivossa jyllää koko ajan haave toisesta lapsesta, en pysty antamaan sitä 100%:n panosta työhöni, koska tiedän, että heti, kun nappaa, niin jään uudelleen pois töistä. Meni siihen vuosi tai kaksi tai mitä vaan. Toinen vaihtoehto on se, että meillä käy uskomaton siunaus ja se toinen lapsi tulee melkolailla samaan syssyyn. Siinä kohtaa, kun palaan töihin toisen lapsen äitiysvapaiden jälkeen, niin tiedän, että taas on mun aika keskittyä uraan. Nyt mä oon liekeissä ja annan sen 100%. Kumman sä valitset työnantajana? 


Ja tiedän, että nyt syyllistyn itse törkeään ajatteluun, että ”tehdään se toinen lapsi vaan perään, niin on kaikille helpompaa”, kun ei se tietenkään niin mene. En olisi ikinä osannut uskoa, että meilläkään käy näin nopeasti näin hyvä tuuri asian kanssa. Samalla ajattelutavalla lähdettiin toisen lapsen ”tekoon”, kuin Danielinkin; tulee jos on tullakseen. Danielin kohdalla meni se kolme vuotta ja tämän uuden tulokkaan muutama kuukausi, koskaan ei voi tietää :) 



Mä hyväksyn monia asioita, joita musta sanotaan. Ok, sun mielestä mun raskausmaha on liian iso. Ok, sun mielestä oon ylipäätään liian lihava. Ok, sun mielestä mä oon ruma. Ok, sun mielestä mun tatuoinnit on rumia. Ok, sun mielestä oon tyhmä ja mun ajatuksen on idioottimaisia. Mutta sitä mä en hyväksy, että mua pidetään laiskana äitinä, joka makaa sohvalla päivästä toiseen, eikä vaan kiinnosta työnteko. Ja ei, en vetänyt palkokasvia väärään rööriin, vaikka tää ehkä siltä saattaa kuulostaakin. Halusin, että just sä tunnet piston sydämessäsi ja ehkä jatkossa mietit kaksi kertaa miten kommentoit muiden onneen.


Kuvituksena meidän tän päivän puuhasteluja, jotta saadaan vähän kivempaa fiilistä tähänkin postaukseen ;)

sunnuntai 23. lokakuuta 2016

Danielin päivä

Tänään on se päivä! Meidän rakas esikoinen täytti vuoden <3 Ihan hullulta tuntuu, että siitäkin yöstä on jo vuosi. Väkisin aamulla tuli mieleen se hetki, kun päätettiin, että nyt pitää lähteä sairaalaan. Hämärästi vielä muistaa tapahtumien kulun, tai sen mitä todellisuudessa edes itse asioista muistaa/on ymmärtänyt :D Jännästi se mieli koittaa suojella ja ihan kaikkea sitä kamaluutta ei enää kirkkaasti muista! Hyvä niin :) Kaikella oli kuitenkin niin uskomattoman upea lopputulos, että väkisin välillä kyynel silmässä katsoo tuota maailman suloisinta lasta ja miettii, että me ollaan luotu tuo. Uskomatonta.


Ensimmäinen vuosi on ollut vuoristorataa, varmaan aikalailla aina esikoisen kohdalla? Vatsakipuja, huutoa, itkua, epäonnistumisia ja onnistumisia. Naurua, kikatusta, hymyä ja järjetön määrä uuden oppimista; niin Danielille, kuin meille vanhemmille ja läheisille. Tärkeimpänä tää vuosi on tuonut rakkauden. Voimakkaimman ja pyytettömimmän rakkauden, jota oon koskaan kokenut. Rakkauden, joka on ikuista. Rakkauden, joka kestää kaiken. Rakkauden omaa lasta kohtaan.




Meidän reipas yksvee on jo tepsutellut menemään jonkin aikaa! Mikään ei ole turvassa enää :D Hienosti pysyy tasapaino, vaikka tuo hoippuminen on välillä hieman ”humalaisen” näköistä, haha. Uusin juttu on nyt kaiken kantaminen ympäriinsä. Kaikki mahdollinen napataan kantoon ja viedään paikasta toiseen tai kuskataan ihan muuten vaan edestakaisin. Parhaita on mahdollisimman isot tai painavat jutut ja jossain kohtaa tulee sitten tietysti kiukku, kun ei onnistukkaan :D



Hampaita sankarilla on jo seitsemän! Alhaalla kolme ja ylhäällä neljä. Muutaman viikon meillä on ollut jo ihan minimaaliset päiväunet, risaiset yöt, kiukkua päivällä, suuta hangataan ja kuolaa tulee enemmän, kuin normaalisti. Selkeästi siis poskihampaita tehdään. Tulispa loput kerralla, niin saisi tän rumban jo ohi :D Meillä on kyllä ainakin tähän asti ollut niin selkeät merkit ja muutos herran mielialassa, kun uusia hampaita tulee, että tietää kyllä varmaksi mikä pientä vaivaa.


Juhlittiin tänään lähimpien seurassa, pienellä porukalla rennosti. Daniel sai ihania lahjoja ja pääsi moneen rakastavaan syliin <3 Tarjoamisista tein itse makeat (marjakakku, täytekakku ja Danielia ajatellen sokerittoman smoothie kakun) ja ulkoistin mummeille nuo suolaisten piirakoiden leipomiset. Hyvää oli kaikki ja vatsa ollut koko päivän ihan liian täysi :D




Meillä oli hieman jalkapallo teemaa juhlissa. Tarkoituksena oli olla vieläkin enemmän, mutta aika tuli vastaan monellakin saralla. Kiva oli silti edes jotain teemaan ja kutsuihin sopivaa koristusta laittaa esille :) Rakastan teemajuhlia ja koristelua! Odotan siis jo innolla seuraavia synttäreitä ja josko niiden kanssa olisi sitten vähän aikaisemmin liikkeellä ;)


Vihdoin sain myös meidän maailman parhaat kummit samaan kuvaan sankarin kanssa <3 Tosin tätä itse sankaria ei pahemmin kiinnostanut kuvattavana olo, haha! No onpahan muistoja siitäkin huolimatta :) 



Näin! Juhlimisesta väsynyt perhe kiittää ja kuittaa ja jatkaa arkea ilman vauvaa, taaperon kanssa :)


perjantai 21. lokakuuta 2016

Voimistelua ja venytystä koko perheelle


*Yhteistyössä Suomen Voimistelutuote

Oon pohtinut ja pähkäillyt ja miettinyt, että mitä mä laitan tuonne yläkerran toiseen aulaan. Toinen on siis ”vaan aula” ja toinen on sitten lasten huoneiden keskellä ns. leikkitila. Siellä on nyt ollut tuo Danielilla vuodekatoksena ollut maja, sohva sekä leluja. Toiminut hyvin leikkitilana, mutta melko yksitoikkoinen. Halusin tehdä tilasta aikaa kestävän. Niin ettei tarvitse sitten vuoden tai kahden päästä taas olla sisustamassa uudestaan, tässä kohtaa kuvaan astuu Suomen Voimistelutuote :)

Sekasorron keskellä, kun tavaroiden paikkoja muuteltiin uusien edestä :)

Mikä onkaan lapsista hauskinta? No kiipeily tietysti! Ainakin itse muistan omasta lapsuudesta, että joka puolelle piti kiivetä. Koulussa puolapuut oli ihan ykkösjuttu! Joten miksi ei sellaisia? Nää on vielä ajattoman kauniit ja valmistettu kotimaisesta puusta. Jokainen tuote viimeistellään yksitellen ja näistä huokuukin ekologisuus sekä kotimaisuus. Ja ah, se ihana aidon puun tuoksu mikä leijaili, kun paketti avattiin!


Meille valikoitui (yllättäen) valkoiset puolapuut ja leveydeltään 80cm, koska nämä ovat nyt se leikkitilan keskipiste. Näistä löytyy myös leuanvetouloke. Halusin mahdollisimman monipuoliset puolapuut, jotta myös me vanhemmat hyödytään tästä kodin voimistelukeskuksesta :) Täältä löydät kaikki vaihtoehdot puolapuiden väreistä, leveyksistä ja ominaisuuksista; kaikille löytyy se oma juttu!


Meillä nää on Danielilla käytössä vaan tietysti valvotuissa olosuhteissa. Harjoitellaan pikkuhiljaa vanhemman läsnäollessa kiipeilyä ja ai että, kun tuo lapsi nauttii! Ihania ilmeitä ja naurahduksia <3 


Leuanveto on ollut meidän perheessä ehkä eniten iskän hommia :P Muuten mä oon jonkin verran venytellyt sen mitä Daniel antaa mulle vuoroa, haha! Tekee erittäin hyvää raskaana olevan selälle! Ihan vinkkinä ;)

Tosin vähän liian matala toi leikkihuone, meinaa iskällä osua pää kattoon :D


Koko perheelle voimistelukeskus, ekologinen ja kotimainen toteutus, helppo kasaus, kestää aikaa, kestää ylipäätään lähestulkoon kaiken ja mitäs vielä? Me saatiin ainakin ihan hurjasti lisää kivaa tekemistä koko perheelle ja näiden parissa pyörähtääkin helposti illasta tunti jos toinen. Ja mikä parasta, kotityöt sikseen, ihan koko porukka vietetään sitä yhteistä perheaikaa :)


Käykäähän ihmeessä myös tykkäämässä Suomen Voimistelutuotteet facebook-sivuista! Sieltä bongaa helposti erilaisia alennuskamppiksia ja käyttövinkkejä.

Puhuin tekstissä "voimistelukeskuksesta" eli meidän leikkitila sai vielä jotain uutta, palataan siihen ;)


*Puolapuut saatu yhteistyön kautta.

tiistai 18. lokakuuta 2016

Final piece

Osa varmaan jo bongasikin somesta asian: meille tulee vauva <3 Tää on taas vaihteeksi ollut aikamoista vuoristorataa ajatusten kanssa, mutta hyvin onnellisia ollaan! :) Tällä kertaa valmistautuminen vauvaan on varmasti hyvin erilaista; voi laittaa huonetta valmiiksi (nyyh, mun ompeluhuone on mennyttä!) ja lähestulkoon kaikki löytyy valmiina, oli tulokas sitten kumpi tahansa.


Haluttiin lapset pienellä ikäerolla. Nyt ikäeroa heille tulee aikalailla tasan saman verran, kuin mulle ja mun veljelle :) Meillä on edelleenkin hyvät välit ja lapsena ollaan leikitty todella paljon yhdessä! Oon siis iloinen tästä asiasta! Toivon, että myös omien lapsien ystävyys ja sisarusrakkaus säilyy aikuisikään asti <3


Toinen syy miksi mä ehkä vielä enemmän, kuin Tuomas halusin lapset pienellä ikäerolla on se, että siinä kohtaa, kun mä pääsen tästä vauva arjesta ja vaipparumbasta eroon, niin todella haluan päästä siitä eroon :D Nyt, kun meille kävi näin uskomattoman hyvin, että toinen nappasi enemmän, kuin hyvään väliin, niin onhan tää ihanaa! Tosiaan tietää sen, että ne ”pahimmat” loppuu sitten suht samaan aikaan eikä niin, että välissä kerkeät tottua siihen, että nyt saa jo nukkua ja lapsi osaa toimia itsenäisesti ja taas, poks! takaisin vauva-aikaan. 

Meidän perheen lapsiluku tulee siis olemaan ihan tasan kaksi. Vielä Danielin alkuraskaudesta sanoin, että niin kauan tehdään lapsia, että saadaan sitten kumpikin… :D Joo, no… ei todella! Tuon ensimmäisen raskauden tuskan ja kamaluuden jälkeen, mua pelottaa jo nyt tuleva niin paljon, että en tiedä pystynkö nauttimaan tästäkään raskaudesta yhtään. Edelleenkään en erityisesti tykkää olla raskaana, lähestulkoon vihaan. Mutta en vaihtaisi mihinkään sitä upeaa lopputulosta <3 Koskaan ei saa sanoa ei koskaan, mutta tästä asiasta olen kyllä sen verran varma, että aika paljon saa päässä heittää, jos tämän jälkeen vielä lähtisin tähän puristukseen.


Tällä hetkellä vointi on ollut hurjasti parempi! Onneksi! Sitä taisin ensimmäisen illan positiivisen raskaustestin jälkeen itkeäkin; Mitä jos tää on samanlaista? Miten mä selviän järjissäni? Entä ylivilkkaan taaperon kanssa? Jos hetkittäistä pahoinvointia (ekoilla viikoilla eniten) tai järjetöntä väsymystä ei lasketa, niin yllättävän hienosti on mennyt :) Kaikki sormet ja varpaat ristiin, että olo jatkuu kohtuullisena! 



Eli siis meillä alkaa taas keväällä vauvan tuoksuinen arki <3 Vaikka oon iloinen joka ikisestä sekunnista, kun Daniel kasvaa ja oppii itsenäisemmäksi, niin kyllä mulla tossa kesällä oli haikea olo, ei enää vauvaa. No kohta on! Ja maailman paras ja reippain isoveli :)


perjantai 14. lokakuuta 2016

#roosanauhapäivä

Tänään 14.10.2016 on vietetty koko maassa Roosa nauha-päivää. Lokakuu on kesän jälkeen mun lemppari kuukausi, koska joka puolella on pinkkiä! Ja mikä parasta, hyvän tarkoituksen vuoksi :) Jokaisesta kaupasta voi ostaa jotain Roosa nauha tuotetta, josta menee aina osa (tai koko summa!) rintasyöpätutkimuksen hyväksi. Eli siis toisin sanoen hyväntekeväisyys on tehty helpoksi! 

<3

Rintasyöpä on Suomen yleisin syöpä ja siihen sairastuu vuosittain jo yli 5000 naista. Tän joka vuotisen kampanjan avulla onneksi iso osa saa tarvitsemansa avun sekä tiedon ja pystyy jatkamaan elämäänsä lähes normaalisti. Syöpä jättää aina jälkensä ihmiseen, itse sairastuneeseen sekä lähimmäisiin, mutta hyvän hoidon ja positiivisuuden kautta päästään pitkälle :)

Tällä kampanjalla on mulle myös paljon henkilökohtaisempi tarkoitus, kun vaan pinkki väri ja Roosa nauha koristaakin mua tatuoituna loppuiän. Itse, kun on läheltä seurannut sairautta ja sen jokaista vaihetta, niin halu auttaa ja tukea ihan jokaista asian kanssa kamppailevaa on vieläkin suurempi <3 Upeiden kampanja tuotteiden lisäksi tutkimukselle voi lahjoittaa myös joko kertasumman tai kuukausittain. Jokainen auttaa sen mitä pystyy ja koskaan mikään summa ei ole liian pieni :)

kuva: Syöpäsäätiö/Roosa nauha

Tän vuoden Roosa nauhan on suunnitellut ihana Michael Monroe. Nauha on ihana! <3 ja myös miehen ajatukset asian tiimoilta:

”Tahdonvoima, usko itseensä ja positiivinen asenne ovat olleet kantavia voimia elämässäni. Niiden avulla olen päässyt tekemään sitä mitä rakastan – levittämään iloa sydämiin musiikin keinoin. Siksi lähdin mukaan myös Roosa nauha -kampanjaan. Uskon, että samoin kuin musiikin avulla voi inspiroida, voi Roosa nauhan avulla rohkaista ja tuoda valoa sinne, missä sitä eniten kaivataan”, Michael Monroe kertoo.

”More is more. Too much ain’t enough. Enemmän nauhoja, enemmän varoja syöpätutkimukselle ja -neuvonnalle”, Monroe kannustaa.

kuva: Syöpäsäätiö/Roosa nauha

Eli siis jos sulla ei vielä ole tämän vuoden Roosa nauhaa, niin nyt ihmeessä vaikka siihen ihan lähikauppaan ja kassan kupeesta #nauhapäälle! Pinkkiä kuukautta vielä jäljellä ja jokainen tuolla harmaassa kelissä näkyvä pinkki nauha saa ainakin mun huulille hymyn :) Hyvä me! Yhdessä autetaan niitä, jotka apua tarvitsee! Koskaan ei tiedä milloin se tarve osuu omalle kohdalle.

Erittäin roosaa viikonloppua kaikille, positiivisuus on voimaa! <3



(Michael Monroen lainaukset syöpäsäätiön Roosa nauha sivustolta.)

keskiviikko 12. lokakuuta 2016

Tapaturmat kotona

Oon jostain lukenut, että iso osa tapaturmista tapahtuu kotona. Päivä päivältä uskon enemmän, että tää on totta. Myös, vai pitäiskö sanoa varsinkin lasten kanssa! Eihän siitä nyt hyvä voikaan tulla, kun väsyneet äidit hilluu päivät pienten lasten kanssa? Itsekin olen pahiten telonut itseäni tässä vuosien varrella nimenomaan kotona; ranne murtunut, lapaluu murtunut, kylkiluut murtuneet ja mitäs vielä?

Meillä ei ole Danielin kanssa vielä (koputan puuta!) tapahtunut muutamaa pään kopsautusta pahempaa. Toi lapsi, kun on vielä sellainen vauhtihirmu, eikä koskaan paikoillaan, joten oon ihan ihmeissäni ettei pahempaa ole vielä käynyt. Nyt vielä, kun ne omat jalat on alla, mutta tasapaino ei aina se paras, niin kyllä saa olla ihan koko kroppa täynnä silmiä. 


Väsyneenä sitä ei aina tiedosta jokaista tilannetta. Välillä tuntuu, että on turhankin ylisuojelevainen ja varovainen. Mutta toisaalta, kuka vanhempi ei joskus olisi? Välillä taas pää on sellaista höttöä, että ajatus ei kulje ja huomaamattaan tekee virheitä. Se on toki inhimillistä myös! Se on vaan ihan kamala tunne, kun huomaat tilanteen ja juuri kerkeät väliin. Sydän tykyttää ja sata miljoonaa itseä soimaavaa ajatusta juoksee päässä samalla, kun puristat lapsen halaukseen itku silmässä. Lapsihan ei varmaan ole tajunnut tilanteessa edes mitään vaarallista.

Mä oon jatkuvasti muistuttanut muita, että pitää huolen ettei lapsi missään nimessä pääse tippumaan sohvalta tai sängystä! Se on ollut ihan itsestäänselvyys! Ne on paikkoja joihin ei jätetä yksin ja vahditaan, koska pienelle sekin pudotus on suuri. Siinä kohtaa, kun itse istutat lapsen omalle (korkealle) sängylle ja käännyt ja lähdet kävelemään lipastolle, niin aivot ei vaan pelaa kunnolla. Muutaman askeleen jälkeen käännyt takaisin ja nippa nappa saat tippuvat lapsen kiinni. Lapsi kikattaa, ”olipas hauskaa”-tyyppisesti ja itsellä valuu kylmä hiki sekä kyyneleet; ”Miten mä voin olla näin ajattelematon?”. Tästä on jo aikaa, mutta tuntuu etten ikinä unohda sitä. Ja kuten jo sanoin, niin vaikka lapsi tippuisi esim. sieltä sängyltä, niin on se inhimillistä, mutta ei sitä omalle kohdalle haluaisi. Varsinkaan sen takia, että oot vaan liian väsynyt ajattelemaan. 

Ihan vauvana ehkä se suurin pelko on tuo tippuminen. Tässä kohtaa, kun lapsi kävelee ja liikkuu koko ajan, kiipeilee ja repii asioita alas, niin tuleekin uudet haasteet selviytyä hengissä päivästä. Pistorasiat, terävät kulmat, kaikki mahdollinen koroke, johon voi kiivetä. Mua mietityttää välillä, kun verhoja revitään, että onhan noi tangot kunnolla ruuvattu seinään? Siinä oliskin, kun painava tanko verhoineen kolahtaisi pieneen päähän. 


Yksi surmanloukku on tietysti keittiö. Tästä syystä mä en anna lapsen yhtään olla itsekseen keittiössä, vaan yhdessä jos sieltä jotain haetaan jne. Ruuan ja muut teen aina silloin, kun Daniel on päiväunilla tai sitten jotain pikaista, kun lapsi syö ja on vöillä kiinni syöttötuolissa. Meidän keittiö on niin epäkäytännöllinen kaikin puolin etten edes osaa ajatella mitä kaikkia vaaroja siellä piilee ja miten saisin ne pahimmat pois. Tällä hetkellä siellä kiinnostaa nuo eläinten ruokakipot ja laatikot. Kaappien ovet on annettu vielä tässä kohtaa olla rauhassa. Laatikoista kuitenkin, kun löytyy veistä jos jonkinmoista, niin parempi, että keittiö ei ole se alue, jossa yksin leikitään.

Mun on pitänyt aiheesta kirjoittaa jo monta kuukautta ja aina välillä se nostaa päätään. Nyt oli tän tekstin hetki :) Tässä toki vetoan isolta osalta (vaihteeksi) väsymykseen, joka on iso ongelma, varsinkin vauvavuotena. Juuri silloin, kuin pitäisi olla skarpeimmillaan. Tottakai niitä haavereita tapahtuu ilman kummoista väsymystä ja syystä jos toisesta, se on fakta. Tätä asiaa on mun mielestä hyvä aina välillä pohtia ja muistutella itselleen, että tosiaan siellä turvallisen tuntuisessa kodissa on miljoona asiaa, jotka on vaarallisia ja tapaturmia sattuu suuremmalla todennäköisyydellä, kun muualla. Muualla on ne omat aistit skarpimpia, kuin siellä tutussa ja turvallisessa ympäristössä :)



Ja ei, kaikkea ei todellakaan tarvitse pelätä ja pehmustaa! Kolhut kuuluu elämään :) Koitetaan nyt vaan välttää ne pahimmat haaverit ja olla varovasti varsinkin lasten kanssa, niin väsyneenä, kuin virkeänäkin. 

sunnuntai 9. lokakuuta 2016

Miniriiviö

Tähän väliin vaihteeksi kuvia ja kuulumisia viikon varrelta :) Meillä oli aikamoinen viikko. Yöunista ei ollut tietoakaan ja päikkärit kiven alla. Mä en oikein tiedä mistä tää johtuu. Kipeen oloinen Dee ei ole. Poskihampaat? Mahdollista. Tai sitten mahdollisesti lapsi käy vaan ylikierroksilla kaikesta uudesta oppimastaan? Niin kuka tietää, mutta tää äiti odotti enemmän, kuin paljon viikonloppua ja iskämiehen apua!


Maanantaina meitä vielä hymyilytti kovastikin. Lähdettiin yhdessä mun työjuttuihin ja puuhasteltiin päivä. Tässä kohtaa oli vielä olo, että tästä tulee hyvä viikko! Kaunis keli ja hymyilyttää vaan - väärin! :D


Viime viikonloppuna Daniel siis oppi kävelemään. Ihanaa! Sitä mä oon odottanut! Mun vauva on jo iso poika <3 Mutta… Enhän mä tajunnut, että tuosta söpöläisestä kuoriutuu samalla ihan järjetön riiviö :D Samalla, kun tajusi kävelemisen, niin tajusi myös, että ”näinhän mä yllän vaikka minne” juuh. Ei oo meinaan enää mikään turvassa, missään. Hauskin uusi juttu on eläinten vesikipon tyhjentäminen. Joko läpsyttämällä vesi ympäriinsä tai vaihtoehtoisesti kaatamalla se suoraan itsensä päälle. Myös kissanruoka on alkanut kiinnostamaan :D Mä vielä mietin joskus, kun muistan, että joku kysyi, että saako teillä olla eläinten kipot rauhassa, että miks ei? Eihän Danielia oo edes kiinnostanut ne koskaan! Paitsi nyt. Se on mukavaa, kun unohdat sekunniksi kipot niiden paikoilleen, niin jo on miniherra kerennyt ne tyhjentää :D


Seuraava uusi harrastus on vessapaperin tuhoaminen. Mitä paremmin paperin saa levitettyä ja sen jälkeen revittyä mahdollisimman pieniksi paloiksi, niin sen parempi! Mukavata mukavata, on se parasta, kun lapsi kasvaa ja oppii itsenäisesti tekemään asioita :D


Perjantaina saatiin meille kauan odotettu pesutorni! Mä en ees osaa kuvailla kuinka onnellinen oon tosta! Joskus vielä muutama vuosi takaperin ajattelin, että voin saada tollaisen ”ostohuuman” vaan kauniista käsilaukusta tai upeista korkkareista, mutta voi kuulkaa! Mikään ei vedä vertoja kunnon bränikälle pesutornille <3 Mä voisin pestä pyykkiä taukoomatta :D Jokaiselle pyykille on oma ohjelmansa ja vaikka oon pitkään ollut kuivausrumpua vastaan, niin onhan toi huikeen näppärä lapsiperheessä. Perusvaatteet, pyyhkeet jne. saa nakattua sinne ja suoraan viikata kaappiin. Ennen meillä oli parhaimpana päivänä kolme kuivaustelinettä täynnä samaan aikaan. Tornina nuo ei siis vielä ole, koska odotellaan tilattua väliasennussarjaa. Onneksi kodinhoitohuone on vielä muutenkin kesken, niin eipä haittaa :)


Mikäs asetus piti opetella ensimmäisenä uusista laitteista? Lapsilukko tietysti :D Eli siis loppuviikon harrastus on tuijottaa koneessa pyörivää pyykkiä, läpsiä luukkua, komentaa (jep :D), kun pyykki hetkellisesti pysähtyy ja tietysti näppäillä joka ikistä nappulaa. Luojan kiitos laitteissa on lapsilukot! :D Meillä on siis aikaisemmin ollut puolet pienempi, päältä täytettävä pesukone, joten tää on ollut uutta ja ihmeellistä aikaa lapselle (ja äidille!) kaikin puolin :)




Eli siis pienen pieni riiviö on nostanut päätään, äiti juoksee perässä taukoamatta ja yöllä nukutaan jos nukutaan. Päivällä vieläkin heikommin, huh! Mä niin todella syvästi toivon, että ensi viikko menee aavistuksen helpommin. Ei paljon, mutta jos nyt edes vähän rauhallisemmin ;) Onneksi edes kelit on suosineet ja ollaankin lenkkeilty lähes joka välissä, ihan äitin hermojen säästämiseksi :P