Kaksplus.fi

keskiviikko 4. tammikuuta 2017

Ajatuksia toisesta raskaudesta

Tein marraskuun puolella (RV17) jo tällaisen ”Miten ensimmäinen raskaus eroaa toisesta?”-postauksen ja ajattelin nyt hieman päivittää mietteitä. Tajusin juuri, että yksi syy siihen, että oon alitajuntaisesti tahalleen tehnyt itsestäni kiireisen on se ettei tarvitsisi ajatella olevansa raskaana. Tää raskaus on ollut paljon helpompi, onneksi! Mutta se ei poista sitä tosiasiaa, että mä en vaan yhtään tykkää olla raskaana. Tästäkään paremmasta raskausajasta en oo juuri osannut nauttia, odotan vaan, että se olisi ohi. Tai no, oon koittanut tosiaan olla miettimättä asiaa sen enempää ja sysännyt sen mielestäni. ”Sitten ensi vuonna alan miettiä ja valmistautua”-asenne on kantanut tähän asti, mutta mitä nyt? Nyt se ensi vuosi on jo, jaiks!


Mun mielestä siinä ei oo mitään pahaa ettei tykkää olla raskaana. Moni saattaa tässä kohtaa ajatella, että senkin kiittämätön ”piiiiip”. Ei se sitä ole. Oon enemmän kuin onnellinen ja kiitollinen lopputuloksesta, parempaa ei ole <3 Mua ei vaan ole luotu olemaan raskaana eli siis en ole onnellinen siitä prosessista mikä johtaa siihen ihanaan lopputulokseen. Mutta hei! Ollaan jo paremmalla puolella ;) 

Synnytys on asia, jota en ole uskaltanut vielä edes ajatella. Mulle jäi aikamoiset traumat Danielin synnytyksestä. Pakokauhun sekaisin tuntein on asiaa käyty neuvolassa läpi ja tällä viikolla oli ensimmäinen pelkopoli käynti Taysiin. Sain aluksi kaksi aikaa, mutta tän ekan käynnin jälkeen ne tuplaantui eli kolme vielä edessä. Se, että saan asioita koittaa purkaa ja työkaluja tulevaan synnytykseen on aivan ehdotonta tässä tilanteessa. Hienoa, että tällainen mahdollisuus on olemassa. Tämän enempää en pysty asiaa vielä näin julkisesti avaamaan, mutta tarkoituksena se olisi! Heti, kun koen olevani siihen valmis, viimeistään synnytyksen jälkeen :) 


Moni sanoo ettei enää toisen kohdalla jaksa miettiä niin tarkkaan ruokasuosituksia. Mä oon koittanut pitää aikalailla saman linjan, kun ekassakin eli noudattaa niitä suosituksia. Jouluna lipsuin graavilohen suhteen; ennen joulua söin yhden siivun ja joulupöydästä kaksi, hups! Siinä mun lipsumiset :D Mutta sanotaan se, että tällä kertaa tuo lipsuminen ei aiheuttanut niin kovia oman tunnon tuskia tai paniikkia. Muistan ensimmäisestä menneeni aivan sekaisin, kun söin tajuamattani lihaa, jota ei ollut oikeaoppisesti kypsennetty. Paniikki päälle ja toksoplasma kokeisiin, mitään ei tietysti ollut. Nyt en panikoitunut noista joulun lipsumisista ollenkaan, ne oli suunniteltuja ja muuten syön suositusten mukaan, joten hyväksyttäköön tämä. Ja tiedän, kyllä se listeria voi kerrastakin tulla, mutta tämä oli mun päätös :)

Seuraavaan asiaan mulla ei oo täysin pätevää vertailukohtaa, nimittäin neuvola. Danielin odotusaikana asuttiin Tampereen puolella ja nyt Kangasalan eli luonnollisesti neuvola on eri. Näin pienellä paikkakunnalla huomaa kyllä sen, että resurssit on vieläkin pienemmät. Lähes jokainen aika on siirretty, koska neuvolantäti on ollut kipeä tai poissa muuten. Täällä on siis tasan tuo yksi, jos en ole ymmärtänyt jotain hyvin väärin :D Muutenkin tuntuu, että on koko ajan kiire ja itse en ainakaan ole pystynyt luomaan sellaista suhdetta, että olisi helppo puhua kaikesta. Tampereen puolella taas tuntui aika loppuvan aina kesken, kun se tuntui siltä paikalta ja henkilöltä kenellä saa rauhassa kertoa ja kuka kuuntelee ja auttaa. Kertaakaan musta ei asiakkaana tuntunut, että henkilökunnalla olisi kiire, vaikka seuraava odottaisikin jo oven takana. Eli siis hyvin erilaiset kokemukset neuvolan suhteen! Mietin myös sitä, että pidetäänkö joitain asioita itsestäänselvyyksinä näin toista odottaessa? Se voi olla. Itse koen ainakin, että sitä tukea tarvitsee ihan yhtälailla, vaikka ei ole ensimmäinen kerta. Viimeksi siis menin aina innoissani neuvolaan, nyt lähinnä sen takia, että siellä on pakko käydä. Kieltämättä itselle tullut sellainen ”Joo joo, ihan sama”-asenne, ei hyvä sekään toki. Ensimmäiset kerrat kävin yksin, mutta nyt kun en koe käynneistä niin suurta apua, niin Daniel on ollut mukana.

Toinen kuunteli tällä käynnillä suu auki siskon sydänääniä <3

Oon mielessäni omalla tavallaan hypännyt tän raskausajan yli, mutta miettinyt jo hieman sitä kotiutumista. Mietin, että mitä voisin tehdä toisin. Tulin siihen tulokseen, että en juurikaan mitään. Se oli rankkaa ja kamalaa ja uutta ja pelottavaa, mutta en mä keksi mitä voisin tehdä eri tavalla. Toki nyt mä tiedän paremmin, että mikä johtuu mistäkin ja osaan eri tavalla suhtautua erilaisiin itkuihin jne. Sen päätin, että tällä kertaa kapalopussi lähtee mukaan jo synnärille! Se on niin huippu keksintö :) Kaiken muun teen samalla kaavalla ja mennään lapsen tahtisesti. Tällä kertaa ainakin koitan olla stressaamatta niin paljon imetystä. Mulla on nyt takana se kokemus, kun se ei onnistu vaikka mitä tekisi. Toivon ainakin etten tällä kertaa syytä ja soimaa itseäni, jos käy samoin. Ja siinä kohtaa, kun olen noussut sieltä suosta niiden omien ajatusten kanssa, niin koitan olla välittämättä muiden ilkeistä ”no nythän se lapsi on koko ajan kipee” ja ”eihän sille kehity olleenkaan vastustuskykyä” tai muista yhtä fiksuista jutuista. Se on se vaikein varmasti, mutta nyt koitan olla varautuneempi siihen(kin!) arvosteluun. Samalla tavoitteella lähden liikkeelle, kuin Danielin kanssa, 3kk täysimetys ja jatko sitten oman fiiliksen ja lapsen mukaisesti. Toivon todella, että nyt onnistuu, mutta varaudun myös samalla siihen, että ei. Sittenhän se on vaan positiivinen ylläri, jos kaikki meneekin hyvin :P

Jonkin verran oon myös miettinyt synnyttämään lähtöä, nähnyt jopa unia. Miten synnytys voisi käynnistyä nyt? Miten nopeasti saadaan mummi tänne Danielin kanssa? Miten nopeasti ollaan Taysissa? Milloin ja kenen kanssa Daniel tulee katsomaan vauvaa? Kuinka paljon Tuomas voi olla sairaalassa mun kanssa tällä kertaa? Unissa hyppään siis sen itse synnytyksen yli, synnyttämään lähtö ja seuraavaksi onkin jo nyytti sylissä :D Päästäänköhän me tällä kertaa suoraan potilashotelliin vai onko taas jotain esteitä? Huh! Ei ihme, että on aivot solmussa, haha!


Tällaisia mietteitä tässä kohtaa, kun viikkoja on 25. Päivitellään fiiliksiä taas hieman lähempänä ja muutaman Tays käynnin jälkeen :) 

P.S. Kuten huomaatte, niin en oo vielä päässyt siihen parempien kuvien luvattuun maailmaan :D 

7 kommenttia:

  1. Olitko sä siis menossa tässä välissä vielä töihin? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä olen, muutaman viikon päästä alkaa työt :)

      Poista
  2. Mulla meni toinen raskaus paljon helpommin ja kaikin tavoin ihan "ohi", koska esikoinen oli niin pieni touhaaja (ikäeroa 1v5kk), etten todellakaan välillä edes muistanut olevani raskaana😅
    Mukavaa loppuraskautta:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha! Juu täällä myös vauhtihirmu ja ikäeroa tulee noin 1v6kk :D Välillä kauhulla mietin, että miten sitä selviää ensi kesänä näiden kanssa :P

      Ja kiitos :)

      Poista