Kaksplus.fi

lauantai 25. maaliskuuta 2017

Miksi arvostelemme toisiamme?

*vieraskynä kirjoitus yhteistyössä The FamilyBoost

Kuten jo hetki sitten mainitsinkin, niin pureuduimme The FamilyBoostin psykologien Julian ja Heidin kanssa yhteen vanhemmuuden aiheeseen. Aiheita olisi ollut vaikka kuinka paljon! Kuitenkin mua itseäni eniten kiinnosti pureutua siihen, että miksi toisten vanhempien pitää arvostella toisia niin rajusti. Tämänkin olen tainnut mainita jo muutamaan otteeseen, mutta olen vain niin hämmästynyt edelleen siitä miten paljon negatiivisuutta vanhemmuus tuo tullessaan. 


Jokaisella perheellä on ne omat ja itselle toimivat tavat tehdä asioita. Se mikä sopii toiselle ei sovi välttämättä yhtä hyvin toiselle. Tavat muovautuvat perheen mukaan pikkuhiljaa ja mun henkilökohtainen mielipide on se, ettei ne tavat kuulu kenellekään muulle eikä kenenkään kauhisteltaviksi. Jos teillä tehdään asiat näin ja teille tärkeää on tämä ja tämä juttu, niin hienoa! Upeeta, että olette löytäneet ne oman perheen tavat. Se ei kuitenkaan tarkoita, että meidän pitäisi tehdä samoin tai ollaan huonoja vanhempia.

Ja myönnän kyllä, että välillä itsekin mielessäni arvostelen. Esimerkiksi silloin, kun näen, että vauvalle syötetään sokerihöttöä, niin kieltämättä lähtee se kukka kasvamaan hattuun ja tekisi mieli sanoa tuon lapsen äidille (tai isälle), että miksi ihmeessä. Mutta en sano. Asia ei mulle kuulu. Vaikka en syötä omalle lapselle sokeria, niin ei se tarkoita, että muiden lapset eivät saisi syödä sitä. Jokainen tekee kuinka parhaaksi näkee. Jokainen perhe priorisoi ne asiat, jotka arjessa ovat tärkeitä. Onko se liikunta vai musiikki vai terveellinen ruoka vai leikkiminen vai ylipäätään arjesta selviäminen? Se on jokaisen oma asia :)



Oon hämmästellyt asiaa ensimmäisestä raskausajasta lähtien ja luonnostellut postausta aiheesta kohta jo vuoden verran. En vaan osaa saada saada ajatuksiani järkeviksi lauseiksi tän asian tiimoilta. Siksi mun mielestä oli hienoa, että Julia ja Heidi halusivat lähteä miettimään aihetta myös:

Miksi arvostelemme toisiamme?

Monenlainen arviointi ja luokittelu on täysin normaali osa ihmisen prosessointia: keräämme tietoa ympäristöstä ja muista ihmisistä ja vertaamme sitä omaan itseen ja omiin arvoihin sekä vallalla oleviin arvoihin niin omassa perheessä, kulttuurissa kuin yhteiskunnassakin. Havaitsemme jonkun toisen arvojen olevan erilaisia kuin omat arvot. Tällainen arviointi ei sinänsä vielä sisällä negatiivista aikomusta toista ihmistä kohtaan. Se on vain tapa havainnoida toisia ja tarkastella itseä muiden asettaman peilin kautta. Voidaan myös ajatella, että havainnointi, arviointi ja luokittelu ovat ensiaskeleita toisen ymmärtämiseen.

Sanalla arvostelu on negatiivinen kaiku, koska se lähtökohtaisesti sisältää asioiden asettamisen paremmuusjärjestykseen: havainnoimme ympäristöä ja asetamme havaintojamme omia arvojamme peilaten järjestykseen. Arvostelu kertoo siis aina enemmän asioita kritiikin antajasta ja hänen arvomaailmasta kuin kritiikin saajasta. Usein tämä prosessointi on melko automaattista, mutta toki voimme itse vaikuttaa siihen, kuinka suurta roolia arvostelevat ajatukset mielessämme ottavat. Arvostelu muuttuu negatiiviseksi siinä vaiheessa, kun omat havainnot itsestä ja toisista tuodaan esiin loukkaavalla tavalla.

Voimakas kielteinen arvostelu kuvastaa epävarmuutta. Tarvitaan vertailua, jotta kuva omasta itsestä vahvistuisi. Ihminen, joka on riittävän sinut oman itsensä ja tekemiensä valintojen kanssa, ei koe tarvetta arvostella muita. Hän tietää minkälainen itse on ja on siihen tyytyväinen. Arkielämässä vanhempien arvostelu saattaa myös olla epäonnistuneesti ilmaistu halu auttaa. Esimerkiksi isovanhemmat tulevat joskus arvostelleeksi omia lapsiaan heidän vanhemmuudessaan ehkä haluamattaankin. He vain kovasti haluavat tuntea itsensä osallisiksi ja kertoa, mitkä heidän arvonsa ja kokemuksensa ovat vanhemmuudesta.

Jokaisella on vanhemmuudesta jonkinlainen kokemus (ainakin se lapsuudessa saatu) ja sitä kautta myös mielipide asioihin. Koska vanhemmuus on niin henkilökohtaista, siihen liittyy runsaasti epävarmuutta ja tämän vuoksi myös paljon tarvetta arvosteluun. Ei ole myöskään merkityksetöntä, että mediassa vanhemmuutta käsittelevät uutiset ja artikkelit on useimmiten kirjoitettu vanhempia syyllistävään sävyyn. Kunpa jokainen vanhemmuutta arvostelevat muistaisi, että vanhempien asettaminen paremmuusjärjestykseen heidän tekemien valintojen, kasvatustapojen, lasten käyttäytymisen tai minkään muunkaan mittarin perusteella on täysin mahdoton tehtävä! Lapsen kehitys ja lapsen ja vanhemman suhde ovat niin monimutkaisia asioita, että äärimmäisen harvaan asiaan on olemassa selkeät oikeat ja väärät vaihtoehdot, jotka sopisivat kaikille.

Miksi vanhemmuuden arvostelu satuttaa?

Toisen vanhemmuuden arvostelu on pulmallista monesta syystä. Vanhemmuus on projekti, prosessi, matka. Vanhempi ei voi koskaan olla “valmis”. Lapset kasvavat, heidän tarpeensa muuttuvat, elämäntilanteet muuttuvat, vanhemmat muuttuvat, vanhemmuus muuttuu. Jokainen vanhempi kompuroi tällä matkallaan, usein moneen otteeseen. Ja se on täysin normaalia! Olisipa ihanaa, jos saisimme kompuroida rauhassa siten, että muut vanhemmat nyökkäisivät ymmärtäväisesti: “mä tiedän ton vaiheen” ja “kyllä se siitä”.

Vanhemmuus on äärimmäisen henkilökohtainen asia. Vanhemmuuteen ei liity pelkästään se, miten omia lapsia kasvattaa. Vanhemmuus heijastaa aina myös omaa lapsuutta ja sitä vanhemmuutta mitä itse on saanut, parisuhdetta, persoonallisuutta, arvoja ja elämäntilannetta. Lapsen kasvattaminen on monimutkaista ja haastavaa, ja monet vanhemmat kokevat paljon paineita siitä, että saavat luotsattua lapsensa riittävän puhtain paperein aikuisuuteen. Kommentit lapsiin tai kasvatukseen liittyen menevät suoraan sydämeen ja tuntuvat arvostelulta itseä kohtaan. Arvostelu saa vanhemman jälleen kerran kyseenalaistamaan itsensä: olenko hyvä vanhempi?

Vanhemmuuden arvostelu on pulmallista myös siitä syystä, että vanhemmuus on valtavan laaja alue, josta ulkopuolisina (vaikka olisimme sukulaisia tai läheisiä ystäviä) näemme vain pienen siivun. Kun äiti huutaa lapselleen bussissa, et voi tietää, mitä aiemmin päivällä on tapahtunut. Asioilla on aina monta puolta, ja arvostelevat kommentit tuovat niistä esiin vain yhden.

Otetaan esimerkki: Vanhempi kommentoi Facebook-ryhmässä: “Lapset ovat katsoneet koko päivän telkkaria ja pizza on tulossa. Ihana hiljaisuus!”. Herkästi voimme lähteä neuvomaan (joko hiljaa mielessämme tai kommentoimalla), että terveellinen ruoka ja televisionkatselun rajoittaminen on vanhemman velvollisuus. Menkää ulos ja leikkikää yhdessä, lapset ovat pieniä vain hetken! Jos kuitenkin tiedämme, että tämä vanhempi on täysin puhki esimerkiksi avioeron tai läheisen sairastumisen vuoksi ja hänen on vaikea jaksaa arkea tällä hetkellä, on suhtautuminen erilaista. Kuka tahansa sanoisi silloin, että hienoa kun laitat itsesi etusijalle ja otat iisisti tilaamalla lapsille pizzaa ja antamalla heidän katsoa telkkaria. Nyt pidät huolta itsestäsi ja lepäät!

Vaikka meillä on taipumus muistaa negatiivinen palaute paremmin kuin myönteinen, voivat myös muiden ihmisten vilpittömät kommentit siitä, kuinka kekseliäs, rauhallinen tai hauska vanhempi onkaan jäädä kytemään vanhemman mieleen pitkäksi aikaa. Toisen ihmisen apu, ymmärrys ja hyväksyntä ovat todella arvokkaita vanhemmalle etenkin niissä tilanteissa, kun vanhempi kokee epävarmuutta: kun lapsi huutaa selkä kaarella kaupan parkkihallissa, ostoskassi on revennyt kaikesta rimpuilusta, omenat pyörivät pitkin poikin ja itse yrität epätoivoisesti saada tilanteen loppumaan huutamalla lapselle. Vieraan ihmisen hyväksyvä, ymmärtäväinen katse, ostosten kerääminen parkkihallista ja sanat, “kyllä se siitä, sä teet hyvää työtä” voi olla äärimmäisen merkityksellistä.




The FamilyBoostin psykologit Heidi Livingston ja Julia Pöyhönen

Muistakaahan ohjeet arvontaan ja alennuskoodi The FamilyBoostin verkkokauppaan, jotka löytyy täältä! Arvonta blogin Facebook sivuilla ja nyt myös Instagramissa :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti